Hämähäkkimies 11/86

1. Minne, oi minne on kadonnut Hämähäkkini?

Käsikirjoitus & piirrokset: Al Milgrom

Tussaus: Jim Mooney

2. Kotiinpaluu!

Käsikirjoitus: Roger Stern & Tom DeFalco

Piirrokset: Ron Frenz

Tussaus: Brett Breeding

Salatut sodat oli vuoden mittainen limited series -tapahtuma ja ensimmäinen kaltaisensa megaluokan event Marvelin historiassa. Suomessa tapahtumat levisivät alkuperäistä paljon laajemmalle aikavälille: Hämähäkkimies siirtyy Salattuihin sotiin vuoden 1984 heinäkuussa, ja kun Jenkeissä paluu tuolta taisteluplaneetalta tapahtui pari numeroa myöhemmin, Suomessa näytettiin välissä vanhempaa tavaraa, ja Hämis palaa avaruusekskursioltaan vasta nyt. Itse Sodat käynnistyvät Hämiksen jatkosarjana vuoden 1987 syksyllä, päättyäkseen lokakuun 1988 numerossa. Huh huh.

Tämä lehti on koostettu Hämiksen kummankin merkittävimmän lehden ensimmäisestä Sotien jälkeisestä numerosta. Ensin nähdään Milgromin lähinnä Mustaan kissaan keskittyvä tarina, jossa käydään näppärästi läpi Hämiksen sivuhenkilögalleria, kun Kissa kiertää jokaisen luona etsimässä tietoa kadonneesta Hämähäkkimiehestä. Mutta koska New Yorkin muutkin supersankarit ovat teillänsä, on koko pakka vähän sekaisin... Eivätkä Kissa ja Peter Parkerin siviilielämän ihmiset tule toimeen ollenkaan. Milgrom jatkaa Peter Parker, the Spectacular Spider-Man -lehden kuvittajana ja on ottanut kirjoituspuolenkin harteilleen Bill Mantlon lähdettyä. Suurta muutosta ei näy – dialogi on edelleen vähän tönkköä, ja jo tässä numerossa näkyy se, mihin suuntaan Milgrom lehteä on viemässä: kohti melko puhdasta ihmissuhdehaahuilua, jossa supersankarius on lähinnä taustakohinaa. Ei tämä minusta ollut silloin juuri mistään kotoisin, mutta nyt huomaan pitäväni Mustan kissan hahmosta enemmän. Huonommankin päähenkilön tällaiseen "hämiksettömään" tarinaan olisi voinut laittaa. Ei tämä nyt mitään sarjakuvan juhlaa ole, etenkään Mooneyn tussaamana (hän tuntuu käyvän koko ajan lepsummaksi), mutta varsinkin tässä kontekstissa menettelee.

Toisessa tarinassa nähdään eräänlainen viestikapulanvaihto, kun entinen käsikirjoittaja Roger Stern ja tuleva Tom DeFalco ovat kirjoittaneet stoorin yhdessä. DeFalco ja piirtäjä Ron Frenz aloittavat tässä yhteistyönsä, ja hehän ovat ne minulle tutuimmat Hämiksen tekijät, jotka jatkoivat Amazing Spider-Manin parissa melkein koko sen ajan kun itse Marvelin lehtiä seurasin. Hyvää kamaa – Frenz varsinkin on ihan eri kaliiperia kuin edeltävän stoorin Milgrom ja Mooney. Tarina alkaa Hämiksen ja Curt "Lisko" Connorsin palatessa portaalin kautta New Yorkiin – Hämis tietysti Salatuissa sodissa mukaan tarttuneessa uudessa puvussaan, joka siis tässä lehdessä ensiesitellään yleisölle.

Itse tykkään tästä mustasta designista edelleen kovasti, ja olisin toivonut sen jäävän pysyvämmäksi kuin se sitten lopulta jäi. Puku ja sen outo telepaattinen toiminta ovatkin osa tämän kevyen tarinan antia, mutta enimmäkseen seurataan Peterin asettumista takaisin arkipäiväänsä kaukana kotoa vietettyjen kosmisten viikkojen jälkeen. Juuri tästä arkipäiväisen elämän korostamisesta tykkäsin DeFalcon tarinoissa: Peter tuulettaa tunkkaista asuntoaan, käy hakemassa pizzaa, ja kykenemättä nukkumaan lähtee öisille katoille loikkimaan. Mitään suurta ei tapahdu, mutta Parkerin yrityksiä asettua takaisin kotikulmien kuvioihin ihmisjärjen rajoja koetelleiden tapahtumien jälkeen on mukava seurata. Tällaisena minä olen oppinut Hämiksen tuntemaan: nuhjuisessa poikamiesboksissaan elävä hieman levoton nuorukainen, jolle arkipäivän rauhalliset hetket ovat luksusta.

Arvio: Mitään selkkauksia tässä lehdessä ei ole, eikä ketään vastaan oteta matsia. Silti molemmat tarinat ovat kovin sympaattisia kumpikin tavallaan. Tämänkaltaisia hengähdystaukoja supersankarisarjakuvia lukiessa huomasi säännönmukaisesti kaipaavansa, ja vaikkei esimerkiksi juuri DeFalco ollut mikään Claremontin veroinen käsikirjoittaja, hän osasi tämän puolen Hämiksen elämässä kirjoittaa hyvin. Milgromin Kissa-stoori on vähän latteampi, mutta tässä yhteydessä sekin toimii. Tykkäsin lehdestä yhä.