1. Bänks, bänks!
Käsikirjoitus & piirrokset: Al Milgrom
Tussaus: Geof Isherwood & Vince Colletta
2. Ei pakopaikkaa
Käsikirjoitus: Bob DeNatale
Piirrokset: David Mazzuchelli
Tussaus: Brett Breeding
Liite: Hämähäkkimies Kingpinin käskyläisenä!
Käsikirjoitus: Stan Lee
Taide: John Romita
Sadas Suomessa julkaistu Hämiksen numero on nasevasti osutettu yhteen Peter Parker, The Spectacular Spider-Man -lehden numeron #100 kanssa, joten juhlantuntua on ilmassa. Isoja käänteitä nyt vähintään, koska niitähän Marvel tapasi näihin tasanumerolehtiinsä sisällyttää. Tällä kertaa käänne ei ole kyllä lukijan näkökulmasta mitenkään valtaisa, etenkään ei millään tavoin dramaattinen; päinvastoin, itse olin lukijana mitä huojentunein tämän numeron myötä. Iso tapaus nimittäin on jo jokusen vuoden jatkuneen Hämähäkkimiehen ja Mustan kissan suhteen päättyminen, jota Milgrom on pedannutkin jo parin edellisen numeron ajan. Ensin Kissa myönsi saaneensa supervoimansa Kingpiniltä, ja sitten kaksikko on ollut matkalla kohtaamaan tätä rikollispomoa, mutta on kovin huonosti päässyt perille asti. Tällä kertaa päästään, mutta tapahtumat vitkailevat silti majesteettisen pitkään (tarinassa on tuplamäärä sivuja tavalliseen verrattuna) ennen mitään ratkaisevaa. Jo aiemmin nähty luuseri Pilkku käväisee paikalla, mutta ottaa Hämikseltä siinä määrin turpaan, että häipyy näkyvistä ja ilmeisesti Marvelin hahmogalleriastakin samantien. Kingpin paljastaa Kissalle, että tämän epäonnea tuottavat voimat vaikuttavat paitsi hyökkääjiin, myös niihin, jotka viettävät pitkiä aikoja Kissan seurassa; tästä ovat johtuneet Hämistä viime aikoina kiusanneet onnettomuudet. Musta kissa ei keksi muuta ratkaisua kuin lopettaa suhde, mutta Hämähäkkimies on tahollaan päätynyt samaan ratkaisuun, ja ehtii asialle ensin. Ja se oli sitten siinä; pitkään lähes joka numerossa Hämiksen rinnalla roikkunut Musta kissa häipyy kuvioista varsin tehokkaasti heti tämän lehden jälkeen.
Ei sillä että tämä olisi ihan onneton tarina kuitenkaan. Milgrom kuljettaa tapahtumia ja dialogia ammattitaitoisen rennosti, ja onneksi piirtääkin tarinan itse parin edellisen Herb Trimpen tuhertaman numeron jälkeen; nyt kun tusseissa on joku muu kuin Jim Mooney, huomaa taas ettei Milgrom ole ollenkaan niin rupuinen piirtäjä kuin mikä hänen maineensa tuntuu olevan. Hyvin tehtyä perus-Marveliahan tämä juhlanumero on.
Lehden loppuun on jäänyt muutama sivu tilaa, joka on täytetty hämmentävällä tarinalla Ei pakopaikkaa, jossa Hämis ei vilahdakaan – kyseessä on varhainen Marvels-henkinen "tosielämän" kuvaus siitä, millaisia tunteita supervoimaisten ihmisten kanssa samassa maailmassa eläminen herättäisi tavallisissa kansalaisissa. Vain viisi sivua, mutta kyseessä on oikeastaan erittäin hyvä ontossa pelontunteessa vellova tarina, johon Mazzuchellin kynänjälki istuu oivallisesti.
Ja lisääkin löytyy: Lehden keskellä on nimittäin 16-sivuinen mustavalkoliite Hämähäkkimiehen sanomalehtisarjakuvaa, josta ei liikoja infoja anneta, mutta tihrustamalla olen näkevinäni stripeissä copyright-vuoden 1977. Loogisuuden rajoja venyttelevässä stoorissa Kingpin palkkaa Hämähäkkimiehen apurikseen pyrkiessään New Yorkin pormestariksi. Naiivi juonikuvio, sanomalehtisarjoille tyypilliset hypernopeat käänteet ja typistetty dialogi sikseen – Stan Lee ja John Romita ovat siinä määrin konkareita, että jälki on ammattitaitoista ja oikein luettavaa. Vanhojen Lee / Romita -Hämisten fiiliksen aistii tässä typistetyssä muodossakin. "Säilytä tarkoin tämä keräilyharvinaisuus – siitä maksetaan vielä maltaita joskus tulevaisuudessa!" lukee liitteen kannessa. Jotenkin epäilen ettei tuolla hirveästi tienaa.
Salattuja sotia ei tässä kuussa ole kun lehti on täynnä Hämistä itseään, mutta onneksi lukijoille tarjotaan seuraavan jakson alkuperäiskansi. Mike Zeck tunnetaan kovan luokan kansitaiteilijana, ja tämä onkin kyllä tyrmäävän hyvä Doom-kuva. Pakkohan tuollaisella kannella varustettu lehti olisi kaupasta napata mukaan.
Arvio: Ehkä tunnen vain helpotusta siitä, että Mustan kissan ympärillä vatvotut kuviot nyt poistuvat lehdestä, mutta tämä oli lievästä tapahtumattomuudestaan huolimatta ihan ok, toisin kuin pari edellistä Milgromin kirjoittamaa tarinaa. Bonusmateriaali oli erikoista mutta kiinnostavaa. Oikein kivasti koottu sadas Hämis.
