1. Juggernaut on kaupungissa! (loppuosa)
2. Oli synkkä ja myrskyinen yö...
Käsikirjoitus: Chris Claremont
Piirrokset: John Romita Jr.
Tussaus: Dan Green & Steve Leialoha / Dan Green
Edellisnumeron rytäkkä saadaan päätökseen. Nimrodin ensimmäinen varsinainen hyökkäys mutantteja vastaan on vaikuttava, mutta pienellä juonella robotin tekoäly saadaan hämilleen: Rogue imee koko ryhmän voimat itseensä, ja tätä monipersoonaa kohtaan vastustajansa jatkuvaan analysointiin perustuva Nimrod ajautuu hämilleen ja voitetaan ainakin hetkellisesti – tosin romutuskuntoon mennyt robotti teleporttaa jonnekin korjauttamaan itseään, mikä tarkoittaa että uusintaottelu on vain ajan kysymys. Ja seuraavalla kerrallahan tuleekin sitten jo ruumiita...
Matsi on tosiaan nopea, mutta todella oivallista luettavaa. Kyytiä saanut Juggernaut on jotenkin hellyttävä (hän ei ole tottunut olemaan vastaanottava osapuoli) ja kaikki X-miehet itseensä imenyt Rogue on huikea näky. Häntä piirtäessään Romitakin pääsee irrottelemaan: tykkään kovasti siitä, miltä Roguen siro sääri näyttää Kolossin teräskuoreen verhoutuneena. Korkeakorkoisessa saapikkaassa tietenkin.
Ja kun nyt kerran ulkoasuun päästiin, niin pitää mainita erikseen Rachel Summers. Kuten Jay & Miles mainiossa podcastissaan ovat monesti huomioineet, Rachelin tyyli on niin gay-ikoni kuin vain suinkin. Enhän minä ala-asteikäisenä tällaista tietenkään voinut hoksata, mutta sen kyllä muistan, että pidin Rachelin ulkoasusta. Olihan hänellä sitten myöhemmin jonkinnäköinen supersankaripukukin, mutta minulle Rachel on omimmillaan näissä alkuaikojen kuteissaan. Hän alkaa päästä omilleen myös ryhmän jäsenenä; numero numerolta Rachel on enemmän toiminnassa mukana, ja hyvä lisä tiimiin onkin.
Toinen tarina alkaa klassisella (kliseisellä?) kauhutarina-skenaariolla: perheen lapset heräävät ukonilmaan kotonaan, mutta yllättäen sen paremmin heidän vanhempansa kuin kukaan naapureista ei tunnista heitä. Lasten huoneet ovat tyhjät, tavarat kadonneet. Jotain hyvin hämärää on tekeillä... Tämä lapsikatras on Voimajengi (tässä lehdessä suomentamattomana nimellä Power Pack), jolla vissiin oli oma ihan kehuttu lehtensäkin, mutta jota Suomessa nähtiin vain heidän vieraillessaan muiden hahmojen tarinoissa. Tämänkertainen kietoutuu Morlokkeihin, noihin tunneleissa asuviin hylkiömutantteihin, ja onkin ihan jees tarina. Nyt tätä lukiessani huomasin pitäväni kovasti siitä, että Claremont tuntuu kokeilevan erilaisia hahmoyhdistelmiä erilaisiin tarinoihin. Tällä kertaa New Yorkin viemäreihin lähtee nelikko Kitty-Wolverine-Rogue-Rachel; erilaisilla kombinaatioilla on aina omanlaisensa dynamiikka, ja Claremont tuntee nämä hahmot tarpeeksi hyvin hyödyntääkseen henkilöiden välisiä suhteita ja historioita. Tykkäsin kyllä siitäkin, miten nämä neljä toimivat lasten parissa. Varsinkin hätääntyneen viisivuotiaan Katie Powerin läsnäollessa Ryhmä-X osaa olla muutakin kuin toimintaan valmiita supersankareita. Sympaattinen tarina, vaikkei välttämättä hirveän oleellinen.
Arvio: Näinkin toiminnallisiin tarinoihin on saatu mahdutettua paljon kiinnostavia juttuja. Hahmot kasvavat ja elävät, ryhmän kokoonpano elää sekin. Muistelen kyllä tykänneeni tuosta Voimajengin jutusta enemmänkin joskus, ehkä se tuntui vähän turhankin kevyeltä nyt. Mutta Romita ja Green jatkavat visuaalista tykitystään, parantavatkin koko ajan, uskallan sanoa.
No comments:
Post a Comment