Hämähäkkimies 7/84

Käsikirjoitus: Roger Stern

Piirrokset: John Romita Jr. / Ron Frenz

Tussaus: Klaus Janson

(tarinoiden otsikkoa ja kuvittajien nimiä ei mainita lehdessä)

Mörkö, alkuperäiseltä nimeltään Hobgoblin, oli keskeinen Hämis-vastustaja silloin kun itse aloin lehteä seurata vuonna 1987. Tämä 60-luvun klassisen vihollisen Vihreän menninkäisen olemuksen ja arsenaalin päivittänyt hahmo on yksi ehdottomia suosikkejani: Mörkö on visuaalisesti todella hieno hahmo, ja hänen toiminnassaan liidokkeineen ja kurpitsapommeineen on jotain sopivan kajahtanutta. Tämän lisäksi Mörkö on aina ollut Hämikselle aika kova vastus – väkivaltaisessa ryskimisessään suorasukainen ja estoton. Mörkö on uniikki myös siten, että hahmon henkilöllisyyteen liittyi alusta asti mysteeri, jota pedattiin sopivin vihjein ja arvoituksin, ja se alku oli minun Hämikseen tutustuessani jo kaukana takana; hahmo on Roger Sternin luoma, ja näissä hänen kirjoittamissaan tarinoissa on ollut olemassa jo jonkin aikaa. Hämis on helisemässä, kun tämä keskivertoa psykopaatimpi antagonisti paahtaa menemään välittämättä sen paremmin sivullisista kuin omasta selviytymisestään.

Ongelmaksi Mörön suhteen muodostui se, että Roger Stern jätti Hämiksen kirjoittamisen vähän varoittamatta, eikä kertonut alkuperäistä suunnitelmaansa hahmon henkilöllisyydestä kenellekään. Tästä seurasi vuosien jaanaaminen, kyllästymiseen asti valheellisia "paljastuksia" ja lopulta koko juonikuvion myllääntyminen ympäri ketään miellyttämättömällä tavalla. Onneksi vielä ei olla lähimainkaan siellä. Mörkö on edelleen pirun vaikuttava, maanisen estoton, kertakaikkiaan viihdyttävä. Näissä kahdesta alkuperäislehden numerosta kootussa tarinassa myös kuvitus on todella kovaa luokkaa: John Romita Jr on jättämässä pestiään, ja hänen seuraajakseen astuu jälkimmäisessä tarinassa Ron Frenz, se minulle tutuin Hämis-kuvittaja, jonka dynaamisen notkea jälki olisi hyvää jo ilmankin, mutta koko lehden tussannut Klaus Janson korottaa tämän kuvituksen aivan sfääreihin. Harmi ettei Janson sitten kuitenkaan jäänyt tussaamaan uutta piirtäjää vakituisesti; tätä jälkeä olisin mielelläni katsellut koko sen ajan kun Frenz lehteä kuvitti.

Mainitsin jo aiemmin pitäväni siitä, miten Roger Stern kirjoitti J. Jonah Jamesonin jälleen ennen kaikkea journalistiksi sekopään sijaan. Tämä juonikuvio saa nyt dramaattisia käänteitä, kun Jameson kantaa julkisen vastuun aiemmista törttöilyistään, ja eroaa Daily Buglen päätoimittajan paikalta. Jatkaahan hän toki lehden kustantajana, mutta muutos totuttuun status quoon on silti suuri. Hienoa kuvallista kerrontaa tässä alla olevalla sivulla muuten, mukana tuo sittemmin melkein kliseeksi muodostunut "Jameson katsoo kaupunkia sälekaihdinten varjo kasvoillaan"-otos. Lieneekö ensimmäinen laatuaan? Ainakin Miller ja Mazzuchelli käyttivät samaa Daredevilissä todella tehokkaasti myöhemmin.

Mörön kohtalo jää hämäräksi, ja lehden lopussa Hämähäkkimies hakeutuu Keskuspuistoon ilmestyneen giganttisen portaalin luo. Tämähän siirtää hänet tietenkin Salattuihin sotiin, tuohon Marvelin siihenastisen historian isoimpaan crossover-tapahtumaan, joka tämän numeron lopussa luvataan varovasti Suomessakin joskus esittää. Tulihan se lopulta, rapiat kolme vuotta tämän lehden ilmestymisen jälkeen, juuri sopivasti kun olin itse aloittanut Marvel-keräämisen. Salatut sodat leimaa vahvasti ensimmäistä Marvel-vuottani.

Arvio: Roger Sternin ja John Romita Jr.:n kausi Hämiksessä loppuu tyylillä. Mörkö on vielä tässä kohdin todella kova hahmo, kerronta rullaa, taide on upeaa – myös Hannigan / Jansonin kansi. Tämä on ollut hyvä ostos divarista ja tällaista olisin nyt vanhemmalla iällä ahminut mielelläni enemmänkin.