Hämähäkkimies 6/83

1. [otsikoton tarina]

2. Missä &%?0&:ssa on Nenä Norton?

Käsikirjoitus: Roger Stern

Piirrokset: John Romita Jr.

Tussaus: Jim Mooney

Koska varhaiset Hämikseni ovat näin satunnaisesti haalittuja, vaihtuvat tekijätkin. Viimeksi käsittelemäni numeron Wolfman ja Pollard ovat poistuneet takavasemmalle (Marv Wolfman itse asiassa poistui DC Comicsin leipiin, missä sittemmin onkin lähinnä työskennellyt) ja Amazing Spider-Man lehteä laativat nyt Roger Stern (jonka nimeä ei lehdessä mainita – kukas nyt käsikirjoituksesta välittäisikään) ja John Romita Jr. Suomalaisen lehden koko on edelleen piskuiset 36 sivua, joten aluksi lukija saa eteensä loppupuolen jo edellisessä numerossa alkaneesta tarinasta. Tässä Hämiksellä ovat vastassa niljakas Kobra ja ärhäkkä Mister Hyde – heistä ainakin jälkimmäinen kuuluu Marvelin legendaarisiin antagonisteihin, ja on juuri sitä mitä nimestäänkin voi päätellä. Heikko tiedemies muuttuu eliksiirin nautittuaan itsevarmaksi ja väkivahvaksi öykkäriksi.

Tämä Hämiksen numero tuo hyvin esiin kirjoittajien erot. Aiempia satunnaisnumeroita lukiessa ei tarinaan mukaan harppaaminen ollut ollenkaan ongelmallista, mutta Weiniin ja Wolfmaniin verrattuna Stern kirjoittaa selvästi pidemmällä tähtäimellä. On sivujuonia, viittaillaan paljon aiempiin tapahtumiin – ja tästä johtuen tarinaan on hivenen hankalampi päästä sisälle. Varsinkin kakkos-stoori, jossa koko New York etsii alamaailmalle elintärkeää informaatiota hallussaan pitävää "kieroa vasikkaa" Nenä Nortonia, tuntuu olevan jatkoa sen verran kaukaa, että jää vähän hahmottomaksi. Tarina on muutenkin hidastempoinen, kunnes loppupuolella Hämähäkkimies saa vastaansa espanjalaisen palkkatappaja Tarantulan, joka huikeine kenkäpuukkoineen on mukavan yliampuva ilmestys.

Roger Stern on muuten yksi niistä Marvelin todella korkeatasoisen 80-luvun peruskivistä, jonka työtä käsikirjoittajana arvostetaan maailmalla kovasti – mutta joka Suomessa jäi aika tuntemattomaksi. Hänen Hämähäkkimiestään kyllä julkaistiin, mutta pikkuisen aikaisin nähden siihen 80-luvun puolivälissä kunnolla alkaneeseen Marvel-buumiin, ja hänen erityisen kehuttua Kostajiaan ei nähty meillä lainkaan, kenties osasyynä se, että Mail-Man ei jostain syystä voinut sietää John Busceman kuvitusta, ja juuri tämä Marvelin grand old man koko Sternin Avengers-kauden kuvitti. Niin jäi tämä kehuttu käsikirjoittaja meillä vallan pimentoon, mitä nyt se yksi Kapteeni Amerikka -juttu julkaistiin MARVELissa vuosikymmenen lopulla, mutta se oli aika heppoinen. Tosin, kuten sanoin, jää tämäkin numero hiukan etäiseksi, mikä toisaalta johtuu enemmän siitä että juoni on kirjoitettu pitkän linjan lukijoille. Hyviä puolia löytyy: ensimmäisen tarinan Kobran ja Hyden välienselvittely on mainio, ja varsinkin kakkostarinassa Daily Buglen toimitustyön pariin päästään kunnolla; tämä on aina miellyttänyt minua. J. Jonah Jameson on edellisten käsikirjoittajien robottipelleilyjen jälkeen taas oma itsensä kovapäisenä päätoimittajana, ja Peter Parkerin sekä Daredevilin parista tutun rikostoimittaja Ben Urichin hiippailut satamalaitureilla Nenä Nortonin perässä ovat mainiota luettavaa. Suomennoksen olisi tosin saanut oikolukea pariin kertaan: Urich on saanut läpi lehden sukunimeensä ylimääräisen l-kirjaimen, ja Daredevilkin on suomennettu Hurjapääksi. Lieneekö Mail-Man ollenkaan tässä vaiheessa läsnä? Hänen palstansakin silmiinpistävästi puuttuu.

Kuvituksesta sekä pidän että en pidä. John Romita Jr on suosikkini kaikista Marvelin myriadeista kuvittajista, mutta tässä vaiheessa ollaan vielä aivan alkumetreillä hänen pitkää uraansa, ja vaikka varsinkin Hämiksen ja Tarantulan taistelu onkin muikean näköistä menoa, on tämä vielä aika perinteiden mukaista Marvel-kamaa, josta JRJR:n oma tyyli ei kauheasti erotu. Isompi ongelma on se, että Romitaa tussaamaan on palkattu jo aiemmin kiroamani Jim Mooney, jonka rumentava tyyli on masentavan päällekäyvä. Varsinkin hänen tapansa viimeistellä ihmisten kasvot on kammottava – tuossa alla on esillä koko hänen repertuaarinsa: Nappipupillisilmät, ylettömästi korostetut huulet, poskiin hutaisten vedetty viivoitus ja yleinen lösähtäneisyyden vaikutelma rumentavat tehokkaasti kovemmankin piirtäjän työn. Ja hemmo jatkoi tussaustaan varsinkin Hämäkkimiehen parissa vuosien ajan. Argh!

Arvio: Pitäisi saada käsiinsä pari edellistä numeroa ja ehkä pari seuraavaakin niin tietäisi miten tarina toimii kokonaisuutena... Mutta ihan hyväähän tämä on näinkin. Romita juniorin nuoruudentyön tutkailu on kiinnostavaa kun tietää miten omanlaisensa tyylin hän sittemmin kehitti.

Ihmeneloset 3/83

1. Takaisin alkeisiin

Käsikirjoitus & taide: John Byrne

2. Magneto voittaa!

Käsikirjoitus: Chris Claremont

Piirrokset: John Byrne

Tussaus: Terry Austin

Samaan aikaan kun Hämähäkkimies ilmestyi suomeksi Semiciltä, julkaisi kyseistä lehteä suomentava ja toimittava Mail-Man Ihmenelosia ja Hulkia oman Mail-Man Ky:nsä kautta. Kumpikaan näistä lehdistä ei kuitenkaan ollut kovin pitkäikäinen, ja vuoden 1984 kuluessa ne lopettivat ilmestymisensä, Marvelin kaikki suomennokset siirtyivät Semicille, ja Ryhmä-X aloitti. Itselläni näitä Mail-Manin lehtiä ei juurikaan ollut. Hulkia ei ainuttakaan, näitä Ihmenelosten numeroitakin vain kaksi, joskin tavara on laadukasta – onhan puikoissa John Byrne, jonka monivuotinen työ Ihmenelosten parissa on paitsi kyseisen sarjan, myös ylipäätään Marvelin tuotannon huippuhetkiä. Jatkosarjana näissä Mail-Manin julkaisemissa Ihmenelosissa on Claremont & Byrne -kaksikon kultaa ja kunniaa kerännyt X-Men, mutta koska lehden pituus on vain 36 sivua, ei tästä jatkosarjasta nähdä kuin muutama sivu kerrallaan. Onneksi Semic julkaisi nämä uudestaan kokonaisina aloittaessaan oman Ryhmä-X -lehtensä vähän myöhemmin.

Tämän numeron olen ihan sattumalta itselleni divarista poiminut mukaan; Ihmenelosia tuli vastaan sen verran harvoin, että ei varmaankaan sisällöllä olisi ollut mitään väliä, olisin napannut kuitenkin. Tämä taisi olla ensikosketuksiani Byrnen Ihmenelosiin – joitakin satunnaisia seikkailuja olin tainnut Hämiksen sivuilta lukea, ja vuonna 1988 aloittanut MARVEL-lehtihän näitä sitten julkaisi oikein urakalla, mutta olettaisin että olen tämän lehden ostanut jo aiemmin. Internet kertoi, että tässä numerossa nähtävä Ihmenelosten seikkailu on itse asiassa Byrnen ensimmäinen numero kirjoittaja / kuvittajana lehdessä – en tiedä mitä Mail-Man oli aiemmin Ihmenelosissaan julkaissut. Byrneä edeltäneen Moench / Sienkiewicz -duon tavaraa? Olisipa niitäkin kyllä kiinnostava lukea. Mutta oli miten oli, Byrne on näiden hahmojen parissa täydellisesti kotonaan heti kättelyssä. Dialogi on erittäin luontevaa, tarinan rytmitys on mainio, kuvitus on timanttisen kovaa sekin välittömästi. On kiinnostavaa, että Byrne jo tässä ensimmäisessä soolonumerossaan eksperimentoi erilaisten rasteripaperien kanssa saaden aikaan aika vinkeän näköisiä efektejä esim. veden alla olevia hahmoja kuvatessaan. Myöhemminhän Byrne innostui näiden käytöstä ihan tosissaan; muutenkin hänen viiteen vuoteensa Fantastic Fourin ohjaimissa mahtuu mukavasti supersankarisarjakuvan konventioilla ja tekotavoilla kikkailua.

Itse tarina on perinteinen. Otsikko "Takaisin alkeisiin" (Back to the Basics) on tietenkin monimerkityksellinen: Byrnen ajatus tämän Marvelin ensimmäisen sankarijoukkion parissa oli palauttaa heidät nimenomaan perusasioidensa ytimeen, kauas monimutkaiseksi ja hankalaksi menneistä juonikuvioista. Mutta myös tämän done-in-one-seikkailun vihollinen Diablo on perusasioiden äärellä lähettäessään neljästä klassisesta elementistä kehittämänsä mystiset olennot Ihmenelosten kimppuun. Tokihan nämä voitetaan, mutta näiden muutamien toimintasivujenkin aikana Byrne esittelee paitsi voimiaan ajatuksella käyttävän nelikon, myös perheyhteisön, joka kykenee yhteistyöhön ja laatikon ulkopuolella ajatteluun. Erittäin hyvää kamaa, ja parempaahan Byrneltä oli tämän ryhmän parissa tietenkin tulossa.

Toinen seikkailu on siis X-miehiä, yksi Claremontin ja Byrnen klassisista tarinoista 70-luvun lopulta, mutta ei siitä nyt enempää; sama stoori tulee vastaan vähän myöhemmin Ryhmä-X:n puolella. Hyvää kamaahan tämäkin on, mutta ei muutamassa sivussa oikein pääse oikeuksiinsa. "Kaikenlaista on tapahtunut X-miesten menneisyydessä", toteaa alaviitelaatikko. Nice to know.

Postipalstalla julkistetaan piirustuskilpailun tulokset. Voittajaksi selvisi tällä teoksellaan Petri Hiltunen, lieneekö miehen ensimmäisiä painetuksi päässeitä piirroksia?

Arvio: Taisin jo tulla sanoneeksikin että laatukamaahan tämä on. Byrnen Ihmeneloset kuuluu ehdottomasti Marvel-suosikkieni joukkoon, sielläkin ihan kärjen tuntumaan, ja vaikka tämä yksittäinen seikkailu onkin ehkä juonellisesti heppoinen, se on silti taidolla laadittu ja jaksaa viihdyttää.