1. Henkien taistelu!
2. Uppoaako Japani?
3. Se oli jouluyö...
Käsikirjoitus: Chris Claremont
Piirrokset: John Byrne
Tussaus: Terry Austin / Ric Villamonte
Voitaneen sanoa että nyt kun päästään mutanttisarjakuvan pariin, ollaan oman Marvel-fanitukseni ytimessä. Ryhmä-X oli ensimmäinen koskaan lukemani Marvelin sarjakuva vuonna 1986, mutta vasta seuraavana vuonna Hämiksen myötä ajauduin tähän maailmaan tosissani. Ryhmä-X oli tuolloin vielä Suomessa melko tuore lehti – se aloitti ilmestymisensä vuoden 1984 lopulla, ja näitä -84 ja -85 ilmestyneitä lehtiä kehuttiin Mail-Manin palstoilla siinä määrin, että kyllähän nämä itsellänikin olivat tähtäimessä alusta asti. Ei vaan meinannut mokomia divareista koskaan löytyä... Kerran sitten Vammalan vanhan kirjallisuuden päivillä oli jollakin kauppiaalla iso pino juuri näitä kahden ensimmäisen vuoden X-lehtiä, olisiko ollut kyseessä kesä 1989 tai 1990; Marvel-veteraaniksi itseni joka tapauksessa jo näitä ostaessani tunsin. Aivan hirvittävää hintaa muistaakseni pyydettiin per lehti, mutta sen verran harvinaisiksi nämä jo silloin totesin, että vaikka kirpaisi, niin ostin koko pinon.
Tämä Claremontin ja Byrnen kausi on tavattu kanonisoida melko kritiikittömästi aivan sinne Marvel-sarjakuvien ykköskastin tuntumaan, eikä tässä kyllä mitään vikaa olekaan, vaikka itselleni nämä eivät ole koskaan kolahtaneet ihan niin kovaa kuin se mitä Claremont teki myöhemmin esim. Romita Jr:n ja Silvestrin kanssa. Mutta ei käy kieltäminen, etteikö tässä oltaisi klassisten tarinoiden äärellä; juuri Claremontin ja Byrnen yhteistyön aikana X-Men nousi Marvelin sarjakuvien tähtiluokkaan, ja juuri tätä vaihetta ovat sittemmin mm. Grant Morrison ja Joss Whedon omina käsikirjoittajakausinaan lainailleet ja uudelleentulkinneet. Aika monet X-elokuvatkin ovat käsittääkseni versiointeja näistä Byrne-kauden tarinoista.
Tämä kaikkien aikojen toinen Suomessa ilmestynyt Ryhmä-X (ensimmäistä en koskaan löytänyt) on koottu kolmesta X-Menin numerosta, ja jatkuu suoraan tilanteesta, jossa X-miehet ovat paenneet Etelämantereella purkautuvaa tulivuorta ensin Ka-Zarin kadonneeseen valtakuntaan ja sieltä merelle. Tämä X-miesten "maailmankiertue" kesti kauan (lehti ilmestyi Yhdysvalloissa tuohon aikaan vain joka toinen kuukausi), ja on tarinallisesti epälooginen: ryhmässä on mukana kaksikin lentävää jäsentä, mutta silti he hengaavat kuusi viikkoa japanilaisen tutkimusaluksen mukana tämän palatessa hitaasti kotimaahansa. Samaan aikaan Xavier ja Jean Grey luulevat X-miesten kuolleen, joten Jean lähtee etsimään itseään, ja Xavier ampaisee uuden heilansa Lilandran kera avaruuteen. Sitä ennen hän muistelee Lilandralle elämänsä vaiheita, ja tämä on itse asiassa koko lehden paras osuus: nuorta maailmaa kiertävää Charles Xavieria olisi mielellään nähnyt enemmänkin.
Itse X-miesten osuus tarinasta vie porukan Japaniin, jossa tusinavihollinen nimeltä Moses Magnum on upottamassa koko saarivaltiota. Vanha kollega Aurinkotuli otetaan avuksi, ja Magnum päihitetään lopulta melko dramaattisessa yhteenotossa, jossa Sean "Ulvoja" Cassidy pelastaa päivän voimiensa menettämisen hinnalla. Claremont ei tainnut pitää Ulvojasta kauheasti, koska kirjoitti tämän näin varhaisessa vaiheessa uraansa pois tiimistä, ja todella pitkään Sean syrjässä pysyikin – minustakin hän oli aina aika kuivikas hahmo, joten tämä ei haitannut.
Arvio: Mitäs tästä nyt voi sanoa, silkkaa Marvel-klassikkoahan tämä lehti on täynnä kannesta kanteen. Jälkikäteen luettuna näihin tarinoihin mahtuu paljon todella merkittäviä X-hetkiä: Aletaan rakennella Wolverinen yhteyttä Japaniin (hän mm. tapaa tulevan morsiamensa Marikon), Ulvoja poistuu ryhmästä, Xavier lähtee Lilandran mukaan avaruuteen – ja takaumassa tietenkin tuo todella hieno Xavierin ja Varjokuningas Amahl Faroukin ensikohtaaminen. Ja taskuvarkaana Kairon kaduilla elelevä pikkutyttö-Storm vilahtaa myös! Hyvää kamaa. Monestihan tämän olen lukenut, viime vuosina lähinnä englanniksi koska olen melkein koko Claremontin kauden ostanut mustavalkoisina "Essential"-kokoelmina hyllyyni... Mutta mielenkiintoistahan näitä vanhoja Suomi-versioitakin on tutkailla. Mail-Manin suomennos on hyvää ja lehti on koottu ajatuksella – ensimmäiseen tarinaan on esimerkiksi poimittu muutama sivu Dave Cockrumin piirtämästä vanhemmasta lehdestä taustoittamaan Lilandran Suomessa näkemätöntä historiaa.
