Ryhmä-X 11/86

1. Uskomaton aika

2. Kadonneen temppelin metsästäjät

Käsikirjoitus: Chris Claremont

Piirrokset: John Romita Jr.

Tussaus: Dan Green

Saakeli että minä rakastin tätä tarinaa silloin aikoinaan. Tottuneemmaalle Marvel-lukijalle tällaiset vaihtoehtotodellisuudet ovat tietenkin vakiotavaraa, mutta minulle tämä oli aikoinaan ensimmäinen laatuaan, ja järisytti todella. Suoraan asiaan mennään: edellisnumeron viimeisellä sivulla Conan-vihollinen Kulan Gath pääsee kirotusta amuletistaan vapaaksi ja tämä lehti alkaa sillä, että Manhattan on hänen loitsunsa alla. Saari on muuttunut pseudokeskiaikaiseksi magiaa ja barbariaa pursuavaksi fantasiamaailmaksi, joskin poikkeuksellisen brutaaliksi. Kaikki on muuttunut: niin rakennukset, ympäristö, kuin asukkaatkin, jotka eivät juuri mitään aiemmasta elämästään muista; vain lojaliteetit ja perusluonne säilyvät entisellään, muuten kaikki, supersankareja myöten, kuvittelevat maailman aina olleen tällainen. Ensisivuilla muuten seurataan kansallisen turvallisuusneuvoston kokousta Washingtonissa, missä Val Cooper avuliaasti luennoi yleisölle – ja lukijoille – mitä on tapahtunut ja mitä tiedetään. Näppärä tapa selvitä nopeasti pakollisesta infodumpista.

Itse tarina on muutamien kapinallisten taistelua pelolla ja ihmisuhreilla hallitsevaa sadistista Kulan Gathia vastaan. Muutamat ryhmät, kuten Morlokit ja Uudet mutantit, on aivopesty hallitsijan käsikassaroiksi, mistä seuraa pakollista matsia hyvistenkin kesken. Eräänlaisessa pääosassa ovat Storm ja Callisto, joiden ystävyys-vihollisuussuhde alkaa hiljalleen tämän stoorin myötä kehittyä. He aloittavat vihollisina, päätyvät vahingossa Manhattania ympäröivän loitsun ulkopuolelle ja tajuavat missä mennään, mutta lähtevät Selenin kutsumina takaisin auttaakseen maailmaa palaamaan ennalleen.

Niin, Selen... Häntä Claremont on tuonut voimakkaasti muutamissa edeltävissä X-numeroissa esiin, ja nyt tämä vuosisatojen ikäinen noitanainen on omimmassa elementissään. Hän tuntee Kulan Gathin entuudestaan, ja näiden kahden välinen nokittelu on hurjaa ja karmivaa. Kulan Gath on tosiaan ihan eri meiningillä liikkeellä kuin Marvelin viholliset yleensä – hän uhraa lapsia, kiduttaa alaisiaan hengiltä, muokkaa ja vääntää vihollistensa kehoja epäinhimillisiin muotoihin ihan ilokseen. Voimakkaimmat potentiaaliset vihollisensa (Xavier, Selen ja Tohtori Outo) hän varsinkin ruhjoo nopeasti avuttomiksi lihanpaloiksi, jotka voivat vain kauhulla seurata maailman muuttumista painajaiseksi. Ai niin ja onhan Hämähäkkimieskin täällä – ainoa ihminen koko Manhattanilla, joka ei ole muuttunut miksikään, johtuen hänen ja Kulan Gathin aiemmasta kohtaamisesta. Velho vihaa Hämistä tämän vuoksi yli kaiken, ja Parker-parka joutuu ennennäkemättömän kidutuksen kohteeksi; hänet ristiinnaulitaan, häntä ruoskitaan, eikä loitsun vuoksi kukaan edes ymmärrä hänen puhettaan. Tämä tarina on todella rujo, ja Romita / Green -kaksikon kuvitus istuu tunnelmaan täydellisesti.

Arvio: Huikeaa kamaa, ja jotenkin häkellyttävää, että tämä on aikoinaan kahteen rapiat 20-sivuiseen Uncanny X-Menin numeroon mahdutettu. Juonta ja henkilöitä olisi kevyesti kymmennumeroisen limited seriesin verran, mutta toimiihan tämä näinkin. Nuorena tätä lukiessa tuntui kammottavalta miten suuret panokset tässä olivat, mutta kyynisempi kyllä ymmärtäisi, että kun päähenkilöitä alkaa kuolla, on selvää, että tarinan lopuksi painetaan reset-nappia. No, lopetus jää ensi numeroon. Hieno stoori tämä on edelleen, ihan kajahtanutkin tavallaan – Claremont on halunnut tehdä Conan-henkistä hurmosta parin numeron verran, joten ei kun Manhattan sekaisin. Kulan Gathin armottoman julma ja täysin ihmiselämästä piittaamaton maailma on nyrjähtänyt, mutta kiehtova. Olisi tätä pidempäänkin lukenut.