Ryhmä-X 2/87

1. Verta ja tulta (loppuosa)

2. Juggernaut on kaupungissa!

Käsikirjoitus: Chris Claremont

Piirrokset: John Romita Jr.

Tussaus: Dan Green / Dan Green & Steve Leialoha

Edellisnumerosta jatkuvaan stooriin on aika mahdoton päästä käsiksi tämän loppuosan perusteella, varsinkin kun ennestään tuntemattomia hahmoja pyörii nurkissa läjäpäin. Peruskuvio on kuitenkin se, että uuden (vuonna 1975 aloittaneen) Ryhmä-X:n perustajajäseniin kuuluneen ja pikapuoliin kuolleen John "Myrskylintu" Proudstarin veli on kostamassa Xavierille ja X-miehille veljensä puolesta. Mukana hänellä on Hellionit, nuo Emma Frostin johtamat teinit, jotka Suomessa jäivät niin vähälle julkaisulle, ettei heistä oikein osaa mielipidettä muodostaa. Käsittääkseni he olivat jonkinlainen vastavoima Uusille mutanteille, eräänlainen teinileffoista tuttu naapurikaupungin high school. Sinänsä hyvä kuvio, mutta jää tämän perusteella etäiseksi. Jossain sotilastukikohdassa pyöritään, Hellionien Empaatti pilaa vehkeilyllään kaiken, ja Painajainen on nostettu Ryhmä-X:n kapteeniksi Stormin harhaillessa Afrikassa. Toki on mukava nähdä pitkästä aikaa Kitty ja Wolverine mukana toiminnassa, ja Rachelkin on jo pykälää isommin mukana menossa. Tarinan lopussa nuorempi Myrskylintu (koko hahmo on olemassa luultavimmin vain, jotta Marvel on saanut pidettyä hahmon copyrightin itsellään) on surmaamassa Xavieria, mutta sydämeltään hyvä nuorukainen ei kuitenkaan tähän kykene.

Myöhemminhän James Proudstar on noussut vissiin ihan keskeiseksi mutanttihahmoksi, nyt hän jää aika unohdettavaksi kertavisiitiksi, jonka rohkeuteen Xavier onnistuu vetoamaan, mutta eipä Myrskylinnusta silti ole uudeksi X-mieheksi vielä pitkään aikaan. On muuten tässä kohtaa tunnustettava eräs seikka: minusta Xavier on aina ollut lähinnä jarru näissä X-tarinoissa. Mitä kauempana professori on ryhmästä, sitä paremmin ryhmän sisäinen dynamiikka toimii. Epäilen Claremontin olleen vähän samoilla linjoilla – sen verran usein hän lähetti Xavierin esim. avaruuteen.

Vaikka ensimmäinen stoori jatkuu edellisnumerosta, se täyttää silti suurimman osan lehdestä – alkuperäisnumero on ollut sivumäärältään tuplattu. Se muuten näkyy myös vähän turhan vauhdilla tehdyssä kuvituksessa; varsinkin Greenin tussaus on epätavallisen vauhdikasta, ja jälki on jotenkin luonnosmaista paikoitellen. Kakkostarina on hallitumpi, ja alkaakin kivasti: edellisen kohelluksen jälkeen aamu-uniltaan heräävä ryhmä kuulee radiosta että Juggernaut on havaittu New Yorkissa; ei siinä mikään auta, mentävä on, vaikka kukaan ei millään jaksaisi.

Homma saa yllätyskierteen, kun jo vähän aikaa taustalla häärinyt Nimrod ilmestyy paikalle ja pistää Juggista turpaan niin että soi. Näyttävä sisääntulo ja mahtava hahmo, jota kukaan tarinan henkilöistä ei tietenkään vielä tässä vaiheessa tunne. Sinänsä muuten hauska yksityiskohta, että aivan kuten viimeksi baarissa, tälläkään kertaa Juggernaut ei itse aloita tappelua. Hän hengaa nytkin siviileissään, kun muut käyvät kimppuun kuin parvi herhiläisiä. Kuka se sitten loppujen lopuksi onkaan määritelmällisesti "roisto", sitä sopii kysyä. No, kansikuva jo paljastaa sen, mikä jää vasta ensi numeron puolelle, eli Juggernautistakaan ei ole vastusta Nimrodille. Tällä kertaa matsi ei kuitenkaan ihan ehdi alkaa ennen kuin lehden sivut loppuvat.

Arvio: Ensimmäinen tarina jää vähän hämäräksi, koska Hellionit ovat Suomessa niin tuntematon tiimi (ja koska minulla ei ollut tarinan alkupuolta). Toinen alkaa lupaavasti; niin Ryhmä-X:n kankeita aamutoimia kuin Juggernautin rentoa oleilua siviileissään on hauska seurata, ja Nimrodin ilmestyminen on mukavan takavasemmalta singahtava äkkikäänne. Hyvää perus-X:ää tämäkin on edelleen.