Hulk erikoisjulkaisu 1990

1. Epävakainen kuutamo

2. Tanssi paholaisen kanssa!

Tarina: Peter David

Piirrokset: Todd McFarlane

Tussaus: Kim DeMulder / Fred Fredericks

Hulkia julkaistiin minun ensimmäisten Marvel-vuosieni aikana varsin satunnaisesti, mutta vuonna 1990 tähän saatiin muutos. Tämän erikoisjulkaisun myötä Suomessa nimittäin astuu esiin Peter Davidin käsikirjoittama Hulk, jota sitten seuraavina vuosina olikin tarjolla varsin paljon, ja joka kaiken lisäksi maistui meikäläiselle paremmin kuin suurin osa muusta 90-luvun alun Marvel-tarjonnasta. Totisesti voi sanoa Davidin Hulkin olevan korkealla omien kaikkien aikojen Marveleiden listalla. Siis ainakin kokonaisuutena; en ole varma osaisinko sieltä mitään yksittäistä tarinaa nostaa esiin.

Edellisen kerran Hulkia nähtiin vuoden 1989 erikoisjulkaisuissa, joissa esitettiin John Byrnen lyhyt piipahdus vihreän tyypin ohjaimissa ilmeisesti jokseenkin kokonaan. Byrne ei ollut Hulkin parissa parhaimmillaan, mutta kuten taannoin totesin, varsinkin lehdistä jälkimmäinen oli silti oikein mainio. Tämä erikoisjulkaisu ei ole suoraa jatkoa Byrnelle, mutta ei väliin kovin paljoakaan jää, ja on varmasti ihan hyvä aloittaa tästä ensimmäisestä Peter Davidin kirjoittamasta numerosta – etenkin kun Mail-Man jälleen palstallaan informoi seikkaperäisesti siitä, mitä meillä julkaisemattomissa numeroissa tapahtui.

Ja onhan kaikenlaista sattunut. Bruce Banner on nyt mukavasti ihmismuodossaan, mutta onnettomuuden seurauksena Rick Jones on vuorostaan Hulk, jota jokseenkin epätasapainoiset Hulkbustersit jahtaavat, kuten myös edelleen kuvioissa pyörivä Doc Samson. Bruce Banner ei kuitenkaan usko kenenkään muun kuin toisen Hulkin – hänen itsensä – kykenevän auttamaan Rickiä, joten hän altistaa itsensä tarkoituksella gammasäteilylle, ja hulkistuu... mutta yksinkertaisen vihreän jättiläisen sijasta esiin astuukin harmaa ja pirullinen Hulk.

Tämä versio Marvelin ykköslihaskimpusta on oma suosikkini. Hulkin pirullisuudessa ja toisaalta hälläväliä-asenteellisuudessa on jotain piristävän antisankarillista, eikä hahmo ole tässä muodossaan aivan niin ylivoimaisen vahvakaan kuin mihin on totuttu: hän esimerkiksi muuttuu auringon noustessa Banneriksi aivan kuten hahmolla oli alkuaikoinaan 60-luvulla tapana. Hulkin elämä on siis eräänlaista jatkuvaa Jekyll / Hyde -taistelua, jossa niin Hulkilla kuin Brucella on omat tavoitteensa ja toiveensa. No, tämä kuvio ei vielä pääse kovin pitkälle, mutta se polkaistaan käyntiin, ja heti varsin lupaavasti. Davidin draamantaju, dialogi ja tarinankuljetus ovat kaikki välittömästi iskussa, ja hänen kunniakseen on sanottava, että juoni etenee koko ajan. Käänteitä hänen tarinoissaan riittää, mutta ne tulevat vastaan luonnollisina, asiat rullaavat eteenpäin pakottamatta. Hienoa tarinankerrontaahan tämä on, ja tiedän että tästä meno ainoastaan paranee.

Kuvitus onkin sitten vähän erikoisempi juttu. Todd McFarlane tekee tässä ensiesiintymisensä Suomessa, ja nimi lienee ollut minulle jo Mail-Manin palstoilta tuttu; siinä määrin ovat sekä monet lukijat että Mail-Man itse häntä etukäteishehkuttaneet. Vaikea tätä jälkeä on kuitenkaan pitää kovin kaksisena. Itse asiassa kuvitus on melkoisen jäykkää ja mielikuvituksetonta verrattuna moneen Marvel-konkariin, joskin McFarlane on tässä tietenkin vasta uransa alussa, ja vasta löytämässä omia vahvuuksiaan. Hänelle erittäin epäsopivien tussaajien käyttö ei sekään auta asiaa. En enää muista mikä reaktioni tähän kuvitukseen oli tuoreeltaan, mutta nyt se ainakin näyttäytyy ankeana ja totta puhuen aika kökkönä, lukuunottamatta muutamia yksittäisiä nättejä ruutuja. Tästä huolimatta kelpo julkaisu, jolle saatiin onneksi jatkoa monen vielä paljon paremman Hulk-lehden muodossa.

MARVEL 2/88: Daredevil

1. Kaikella on hintansa

Käsikirjoitus: Dennis O'Neil & Jim Shooter

Piirrokset: David Mazzuchelli

Tussaus: Kim DeMulder

2. Ilmestyskirja

3. Kiirastuli

Käsikirjoitus: Frank Miller

Taide: David Mazzuchelli

Välittömästi sen jälkeen kun olin ehtinyt pettyä maaliskuun Hämikseen jossa tutustuin Daredeviliin, putkahti MARVELin kakkosnumero kaupanhyllylle. Tällä kertaa ovat tekijämiehet asialla: Frank Miller kirjoittaa ja sittemmin arthouse-sarjakuvan isoksi nimeksi noussut David Mazzuchelli piirtää. Kyseessä on mittavan "Born Again"-kokonaisuuden kaksi ensimmäistä lukua; loput, suurin osa, on luvassa MARVELin numerossa 4/88, joten ehkä tarinasta kokonaisuutena silloin enemmän. Todettakoon että tämä teki siinä määrin vaikutuksen, että kun Mail-Man järjesti vuosittain kyselyn kotimaisten Marvel-lehtien lukijoille, minun vastaukseni kohtaan "Kaikkien aikojen paras Marvel-tarina" oli tästä eteenpäin aina sama: Daredevil ja "Born Again".

Niin että en minä tätä nytkään osaa lähteä kovin neutraalista näkövinkkelistä katsomaan. Todettakoon kuitenkin että on ollut aika kiinnostavaa tulla tämänkaltaisen tarinan ääreen käytännössä ilman mitään pohjatietoa hahmosta. En ollut lukenut niitä kuuluisia Millerin kirjoittamia ja piirtämiä tarinoita, joilla Daredevil nousi Marvelin hahmogallerian eliittiin ryvettyään pitkään pohjamudissa; tämä tarinahan on Millerin paluu muutaman vuoden tauon jälkeen DD:n pariin. Kiinnostavaa siis sikäli, että tämä tarinahan on nimenomaisesti Daredevilin, ja ennen kaikkea hänen alter egonsa, asianajaja Matt Murdockin, täydellinen hajottaminen, henkinen ja fyysinen romuttaminen, irrottaminen yhteiskunnan rattaista, saavutuksistaan, maineestaan, läheisistään. Ja vaikkei hahmoa sanottavammin etukäteen tunnekaan, tämä silti toimii.

Kaikki alkaa pienestä: Murdockin entinen tyttöystävä Karen Page myy heroiinintarpeessaan DD:n salaisen henkilöllisyyden, mikä tieto päätyy Kingpinin käsiin, ja tämä alamaailman johtohahmo käyttää seuraavat kuukaudet hitaasti hajottaen Murdockin elämää. Hänen lainanmaksueränsä katoavat, hänen laskunsa jäävät maksamatta, häntä syytetään todistajan lahjomisesta; lopulta hän menettää asianajo-oikeutensa, ja alati vainoharhaisemmaksi käydessään ajaa myös tyttöystävänsä Glorin etsimään seuraa muualta. Lopulta, siinä vaiheessa kun Kingpin loppusilaukseksi räjäyttää Murdockin kotitalon, tämä on jo epäluulon hajottama ja syömä, koditon ja omaisuutensa menettänyt, kostonhimoinen ja hullu.

Useita näkökulmia ja kertojanääniä ja nopeita leikkauksia paikasta toiseen käyttävä tarina on kuin ammattitaitoisesti ohjattua elokuvaa, tai poikkeuksellisen karua tv-sarjaa. Maailma on armoton ja näkökulma on kyyninen (joskaan ei vielä tässä ensimmäisessä osassa kumpaakaan vielä täysillä). Pitää todeta vähän kauhistuneena että olen tosiaan ollut 11-vuotias lukiessani tätä ensimmäisen kerran. Ei ihme että vaikutuin. Niin Mazzuchellin painostavan realistinen kuvitus kuin Millerin pyörteenä vainoharhan hulluuteen käyvä näkemys sankaruudesta tuuliajolla iskevät syvälle alitajuntaan edelleen. Mutta kuten todettua, ehkä kokonaisuudesta enempi sitten kun teos on kokonaan taas luettuna.

Paitsi että niin – kuten yllä krediiteistäkin huomaa, tämän lehden alkuosaan on koottu "Born Again"iin kuulumatonta matskua. On yksi kokonainen tarina ajalta hieman ennen tätä tarinaa, itse asiassa sellaisenaan jopa aika hyvä – mutta joka tietenkin kalpenee verratessa Milleriin. On myös epämääräisiä sivun tai parin katkelmia Daredevilistä ja tämän eri tyttöystävistä vuosien varrelta. Hieman hämäräksi jäi näiden tarkoitus, mutta ne voi huoletta ohittaa kun harppaa lukemaan lehden varsinaista sisältöä.

Arvio: Taisi tulla jo sanottua tarpeeksi. Tähän lehteen sisältyvät kaksi ensimmäistä lukua kuvaavat Matt Murdockin putoamista pohjalle, ja sieltä jatketaan sitten MARVELin numerossa neljä.