Ryhmä-X 7/87

Magneton oikeudenkäynti! (loppuosa)

Käsikirjoitus: Chris Claremont

Piirrokset: John Romita Jr.

Tussaus: Dan Green

Kesäkuun lehdessä alkanut Uncanny X-Menin 200:s numero päättyy. Magneto on kansainvälisenä terroristina oikeuden edessä Pariisissa samaan aikaan kun mielenosoitukset vellovat kaduilla ja Ryhmä-X:n nimeä käyttävä terroristijoukko tekee iskuja niin sotilas- kuin siviilikohteisiinkin ympäri Eurooppaa. Ja kaiken tämän keskellä Charles Xavierin sydän on pettämässä...

Juhlanumeron tavoin tämä on isojen käänteiden ja isojen tunnelmien lehti. Olihan Marvelin sarjakuvien sävy 80-luvulle tultaessa muutenkin jo muuttunut, mutta varsinkin näistä Claremontin kirjoittamista lehdistä huomaa, ettei kohdeyleisö enää ole "lapsia" siinä mielessä että heille pitäisi kirjoitta jotenkin alentuvasti ja yksinkertaistaen. Oikeudenkäynti on mielenkiintoisine henkilögallerioineen kutkuttavaa luettavaa, ja Claremont on laittanut Magneton suuhun paljon painavaa asiaa vihasta, syrjinnästä, tasa-arvoisesta yhteiskunnasta ja pyrkimyksistä siihen. Sanoin tämän jo aiemmin, mutta sanon taas: tämä Magneto on mahdottoman kiehtova hahmo. Pidänkin yhtenä Claremontin 17 vuotta kestäneen X-kirjoittajakauden huippusaavutuksista juuri Magneton, melko yksiulotteisen vihollisen, uudelleenluomista. Hänen keskitysleirihistoriansa ja ystävyytensä Xavierin kanssa ovat kaikki Claremontin kehittämiä juonteita hahmon henkilöhistoriassa, ja ovat sittemmin päätyneet leimaaviksi tekijöiksi. Vasta näihin aikoihin nykyisin tunnettu Magneto varsinaisesti saa Marvelin universumissa alkunsa.

Tarina on painottunut siten, että oikeudenkäynti käydään toisaalla, X-miehet koittavat saada nimeään mustamaalaavia terroristeja kiinni toisaalla. Toimintaosuudet eivät ole mitään suurta ja erikoista, mutta pidän kyllä kovasti tästä sivusta, jossa Kolossi isketään läpi Notre Damen suuren päätyikkunan.

Lopussa juonet kohtaavat, ja – mikä nyt luettuna hieman harmittaa – oikeudenkäynti jää ratkaisematta, kun Fenris-nimeä käyttävät Struckerin natsikaksoset pistävät istunnon ranttaliksi. Magneto saa tilaisuuden toimia sankarina, ja kaikki toiminta on Xavierille liikaa – hänen loppunsa koittaa, mikä on vallan komea hetki näiden kahden vanhan ystävä-vihollisen välillä (ja vaikkei krediiteissä mainitakaan, niin joku muu kuin Dan Green on kyllä tussannut tämän sivun). No, eihän professori tietenkään kuole, vaan hänen avaruusvaimonsa Lilandra teleporttaa paikalle viime hetkellä ja vie Xavierin mukanaan Tähtivaeltajien avaruusalukselle, jossa vauriotunutta kehoa voidaan parannella. Jutun juju on se, että aluksen on pakko jatkaa matkaansa välittömästi, joten Xavier jää avaruuteen (kenties pysyvästi!!), ja hänen mutanttikoulunsa johtajuuden ottaa entinen verivihollinen Magneto. Paljon jymäkämpää käännettä ei tähän tasalukunumeroon olisi saanutkaan aikaan. Tämä on tosiaan hieno muutos status quoon, sillä jo ajatuksena tämän yleisesti terroristina pidetyn entisen vihollisen mutta aikeiltaan hyvään pyrkivän miehen asettuminen mutanttien isähahmon paikalle lupaa paljon konflikteja, paljon draamaa, paljon hyviä juonenkäänteitä. Kutkuttavaa!

Arvio: Taidolla tehty ja ajatuksia herättävä juhlanumero. Magneton aikakausi Ryhmä-X:n mukana on omassa päässäni kanonisoitunut yhdeksi lehden kultakausista, joten eihän tästä voi edelleenkään kuin tykätä. Hyvin toteutettu, tasapainoinen tarina, joka kiinnostavasti keskittyy nimenomaan Magneton ympärille. X-miehet jäävät tässä Pariisin-tarinassa sivuhenkilöiksi.