Ryhmä-X 9/86

1. Avaruushirviöt

2. Hävinneiden perintö

Käsikirjoitus: Chris Claremont

Piirrokset: John Romita Jr.

Tussaus: Dan Green

Huikeaa menoa. Numeron 8/86 suht seesteinen (mitä nyt Avaruushirviöt muhensivat uhriensa aivoja) tunnelma on itseltäni jäänyt aikoinaan kokematta, mutta siitä jatketaan ilman mainittavaa taukoa tähän. Storm ja Forge ovat käyneet läpi oudon lähinnä Stormin heikon hetken mahdollistaman suhteensa ja välit ovat tulehtuneet pahasti. Storm on jättämässä Forgen yksin pilvenpiirtäjäänsä, kun Avaruushirviöt saapuvat nappaamaan tätä itselleenkin vaarallisen aseen suunnitellutta keksijää... Seuraa kaoottinen soppa, jossa Claremontin taidokkaaseen tapaan on vielä muutama ylimääräinen lusikka hämmentämässä: ensinnäkin Texas on hirvittävän myrskyn kourissa, mikä luo koko taistelulle jotenkin apokalyptisen taustavireen, ja toiseksi Forgen cheyenne-perinteitä peräänkuuluttava oppi-isä Naze on paikalla haulikkoineen. Näennäisesti hän auttaa Stormia ja paikalle saapuvia X-miehiä Avaruushirviöitä vastaan, mutta todellisuudessa Nazella on ihan eri kuviot... Vanha intiaanisoturi leikkii itseään suurempien voimien kanssa, ja päästää vahingossa irti jotain, joka on vähällä rusentaa alleen paitsi Avaruushirviöt, myös Ryhmä-X:n, ja palaa muutaman vuoden päästä kuvioihin aikamoisella ryskeellä.

Pidin tästä numerosta, mutta verrattuna heinäkuun numeroon on ehkä hyvä että tämä ei ollut ensimmäinen Marvelini. Meno on melkein surrealistisen kaoottista välillä, kun Avaruushirviöt ovat paitsi muotoa muuttajia tappajia, myös magiaa käyttäviä, ja kun Nazen irti päästämät pimeät voivat ryskivät Forgen pilvenpiirtäjään ja avuksi tulee muutamia X-miesten magiaa hallitsevia tuttuja (esim. Painajaisen tyttöystävä Amanda Sefton) – tämä on niin äkkikäänteistä menoa että hirvittää. Osa lienee tosin suomalaisen lehden lyhentelyn syytä: varsinkin yhdessä kohtaa välistä puuttuvan sivun huomaa ikävästi. Onneksi näitä leikkauksia ei yleensä ole enempää kuin 1-2 sivua per lehti.

Silti: tämä on todella hyvää settiä. Tietynlaisessa korniudessaankin Avaruushirviöiden aiheuttama vainoharhainen pelko (he muuttuvat uhrinsa näköisiksi eikä kohta kenestäkään voi olla varma) välittyy, ja Claremont tuntuu nauttivan kieputellessaan tahallisen koukeroisia taistelukohtauksia yhteen nyyttiin. Loppujen lopuksi lehdessä on myös paljon tilaa hienoille hiljaisille hetkille. Stormin kylmät jäähyväissanat Forgelle taistelun jälkeen ovat varsinkin ihan parasta. Tämä on minun Stormini, minun ykkös-X-mieheni:

Romita ja Green ovat kuvituspuolella uskomattomassa vedossa. Nämä kolme ruutua ovat niin hienot, että ottaisin kokonaisuuden mielelläni vaikka seinälle:

Arvio: Muistelen että tämän numeron kaoottisuus jätti nuorena minut vähän kylmäksi. Pidin tästä kyllä, mutta tuntui etten pysynyt Claremontin käänteiden matkassa täysin. Nyt huomasin tykkääväni tästä turbovaihteisesta tuhovimmasta. Ja jälleen kerran: paljon sellaisia tarinansiemeniä kylvetään, jotka itävät vasta vuosien päästä. Oivallista juonenpunontaahan tämä ennen kaikkea on.