Ryhmä-X 10/86

1. Hävinneiden perintö (loppuosa)

2. Kaksi tyttöä pitämässä hauskaa

Käsikirjoitus: Chris Claremont

Piirrokset: John Romita Jr.

Tussaus: Dan Green / Steve Leialoha

Edellisnumerossa alkaneen tarinan loppuosa on mukavaa asettumista uuteen status quoon: voimansa menettänyt Storm on päättänyt lähteä etsimään itseään lapsuusmaisemiinsa Afrikkaan, ja vasta vähän aikaa kuvioissa pyörinyt Rachel paljastaa kuka oikeastaan on – Scott Summersin ja Jean Greyn tytär tulevaisuudesta, jota nyt Jeanin kuoltua ei hänen muistamanaan voi koskaan olla olemassa. Silloin aikoinaan pidin Rachelia kiinnostavana hahmona, joskin hänen traumansa tuntuivat toisinaan yliampuvilta. Eivät ne sitä oikeastaan ole. Kun tässä numerossa Rachelin menneisyyttä aletaan tosissaan käydä läpi, tulee selväksi että mistään ylireagoinnista ei tosiaan ole kyse – Claremont lienee käyttänäyt referenssinä Rachelin kokemuksille aitoja keskitysleirikertomuksia, joiden valossa tämä todella pahasti rikkinäinen hahmo asettuu uskottaviin raameihin. Rachel ei ole omassa menneisyydessään (siis X-miesten tulevaisuudessa) ainoastaan menettänyt kaikkia läheisiään, hänet on myös telepaattina pakotettu jahtaamaan vapaana liikkuvia mutantteja, jotka sitten on nopeasti teloitettu.

Lehden alkuosassa mukana oleva lisämateriaali numeron 10/85 "Days of Future Past"-dystopiaan on myös hyytävää luettavaa. Itselleni tämä parisivuinen tiivistys tapahtumien alkamisesta toimi jopa paremmin kuin tuo legendaarinen tarina itse; näiden hirmutöiden tapahtuminen arkipäiväisessa ympäritössä post-apokalyptisen Manhattanin sijaan on uskottavampi ja samalla häiritsevämpi skenaario.

Toinen tarina on kylläkin sitten lievä pettymys. Rachel ja Uusien mutanttien Magma, molemmat tuoreita tulokkaita Xavierin koululla, lähtevät päiväksi hengaamaan New Yorkiin, ja törmäävät nopeasti Seleniin, josta molemmilla on huonoja kokemuksia. Seuraa numeron 6/86 nopeahko toisinto, jossa Selen on nitistämässä Rachelia, X-miehet tulevat hätiin, tilanne päättyy ratkaisematta. Ihan jees, mutta kovin samankaltainen stoori kuin aiemminkin, ja itseäni vähän haittasi Magman läsnäolo; hahmo ei ole erityisen persoonallinen tai kiinnostava. Selenistä tosin tykkään. Hän oli näihin aikoihin aktiivisesti X-lehdissä läsnä, ja on minulle ehdottomasti osa legendaaristen X-vihollisten joukkoa, vaikkei häntä kai moni sinne laitakaan. No, minä laitan. Bonusta on tarinan sijoittuminen Helvetintulen klubille, jonne Selen on pyrkimässä Mustan kuningattaren virkaan. Minua tuo dekadenttien rikkaiden mutanttien sisäpiiri lievästi perversseine pukeutumiskoodeineen aina kiehtoi kovasti, joten heidän jokainen esiintymisensä X-lehdissä kelpasi kyllä. Kakkostarinan tussauksesta muuten vastaa toisinaan tässä hommassa vieraillut Steve Leialoha, jonka sliipatun tarkka tussinjälki kyllä sopii Romitalle, mutta Dan Greenin levottomasti roiskittuun viimeistelyyn tottuneelle tämä on kovin vieraan näköistä. Ihan jees, mutta tykkään Greenistä silti enemmän.

Arvio: Ei yhtä kovaa iskevä numero kuin muutama aiempi. Rachelin menneisyyden valottaminen on kiinnostavinta antia, ja Selenissä on potentiaalia, jota hän tosin ei muistaakseni ainakaan Suomessa julkaistuissa tarinoissa koskaan saavuta.