1. Sydän on yksinäinen metsästäjä
2. Vapaus tai kuolema!
Käsikirjoitus: Bill Mantlo
Piirrokset: Bob Hall / Mike Zeck
Tussaus: Jim Mooney
3. Spider-man
Käsikirjoitus: Stan Lee
Taide: Steve Ditko
Tämä lehti lienee ensimmäisiä koskaan antikvariaatista ostamiani sen jälkeen kun olin Marvel-tartunnan saanut kesällä 1987. Reilut kaksi vuotta vanha lehti tuntui todella muinaiselta, ja onhan tekijätiimeissäkin vähän eri nimiä kuin Hämiksen tuolloin tuoreissa numeroissa. Bill Mantlo tuli kyllä tekijänä nopeasti tutuksi, eikä välttämättä hyvällä tavalla. Hän käsikirjoitti paljon näitä Hämähäkkimiehen "B-sarjan" lehtiä (eli tahtoo sanoa muita kuin ykköslehti Amazing Spider-Mania), ja hirveästi muutakin 80-luvulla, mm. vuosikausien putken Hulkin parissa. Käsittääkseni häntä ei edes aikalaisista kukaan pitänyt loistokkaana kirjoittajana – muistelen tuolloisen Marvelin päätoimittajan Jim Shooterinkin myöhemmin todenneen, että Mantlo pysyi palkkalistoilla lähinnä siksi, että oli aikataulullisesti luotettava. Hänen lehtensä eivät myöhästelleet.
En nuorena rakastanut jos nyt en vihannutkaan Mantlon tarinoita. Hän oli sitä perushuttua, jota vasten paremmat tekijät erottuivat kirkkaammin – eikä ainakaan tämän numeron juonenkuljetuksessa olekaan mitään ongelmia. Sen sijaan Mantlon pahin synti tuntuu olevan dialogi: kaikki hahmot puhua pälpättävät jatkuvasti ja ihan liikaa, ruudut hukkuvat ylitäysiin puhekupliin, eikä kukaan oikein sanaile erityisen luontevasti. Ykköstarinassa on vastassa venäläinen aristokraatti ja suurriistanmetsästäjä Kraven, joka on Hämiksen ihan ensimmäisiä vihollisia, Stan Leen ja Steve Ditkon luoma hahmo, ja tämä on minun ensikohtaamiseni tämän hieman kuivikkaan vihollisen kanssa. Tappelu New Yorkin katoilla on tavanomaista tavaraa, mutta onpa mukana sentään hyväkin käänne, kun Kravenin naisystävä/assistentti Calypso huumaa Hämähäkkimiehen Kravenin huomaamatta, ja harhanäyissään trippaileva Hämis on tarinan viihdyttävin osuus. Kuvittajat eivät kyllä kauheasti tämän juoneenkäänten kanssa irrottele, mahdollisuuksia olisi ollut. Kraven onkin nyt luettuna kiinnostavampi hahmo kuin silloin joskus. 90-luvun alussa nimittäin ilmestyi parikin todella rajua Hämis-stooria jotka pyörivät nimenomaan Kravenin ympärillä; niistä varsinkin DeMatteisin ja Zeckin Kraven-trilogia on yksi kaikkien aikojen Marvel-suosikkejani. Sille jatkoa on sitten se McFarlanen oman lehden aloittava kokonaisuus joka julkaistiin Suomessa erikoisjulkaisuna, ja jonka tarina on vähän hahmoton, mutta jonka kuvitus on henkeäsalpaavaa – varsinkin Calypso on tämän vuoden -85 lehden aika hiirulaismaisesta olemuksestaan kasvanut puhdasta seksiä ja eksotiikkaa sykkiväksi jumalattareksi. No, näistä tarinoista sitten aikanaan lisää.
Toisessa stoorissa ovat mukana lähinnä Ihmenelosten vastustajana pyörineet Kauhuneloset, ja tarinan alku on lupaava, mutta se jää pahasti kesken Hämiksen ollessa nelikon vankina. Kyllä muuten harmitti silloin aikanaan kun ei selvinnyt miten Hämis tästä pinteestä selvisi. En tiedä vieläkään! Kuvittajana tässä on myöhemmillä töillään suosikkieni joukkoon noussut Mike Zeck, mutta lieneekö sitten Jim Mooneyn latistustussauksen syytä, mutta aika persoonatonta jälkeä tämä on, en Zeckiksi tunnistaisi.
Ja aivan kuten Ryhmä-X:ssä tuohon aikaan, on vuoden -85 Hämähäkkimiehessäkin ollut tilaa historiallisille bonus-sarjoille. Tällä kertaa mennään todella kauas alkuun: Hämähäkkimiehen oman lehden ensimmäinen numero (eli hahmon toinen esiintyminen), tekijöinä tietenkin Lee & Ditko. Kovin, kovin vanhanaikaiselta tämä minusta silloin tuntui, ja muistan etten ollenkaan pitänyt Ditkon piirrosjäljestä, mikä asiantila on kyllä muuttunut: oikein taidokas ja varsinkin 60-luvun piirtäjäksi omaperäinen tekijähän Ditko oli. Nyt tämä miellyttää silmää paljon enemmän kuin monet tasapaksut peruspiirustelijat; itse tarinassa nyt ei muutamassa sivusta hirveästi ehditä. No, Daily Bugle sentään aloittaa Hämis-vihakampanjansa heti kättelyssä. Sitä kampanjaa sitten riittikin vuosikymmeniksi.
Tämän lehden on muuten vierailijana suomentanut Metsänen, muutamista muistakin 80-luvun Marvel-julkaisuista ja varsinkin Suomen MADistä tuttu hahmo. Hän on kenties teknisesti osaavampi kääntäjä kuin Mail-Man, mutta hänen tapansa LIHAVOIDA melkein joka puhekuplasta jokin sana on pidemmän päälle todella RASITTAVAA luettavaa. Itse ainakin huomaan mielessäni PAINOTTAVANI noita sanoja automaattisesti niin että Mantlon muutenkin hömelö dialogi senkun korostuu. No, tottumiskysymys ehkä, Mail-Manhan ei tuota harrastanut...
Arvio: Ihan jees Hämiksen numero. Vähän tasapaksu, mutta tarinoissa on muutamia hyviä käänteitä, ja jotenkin sympaattinen tämä kausi Peterin elämässä on muutenkin – hän on palannut yliopistoon, pyörii akateemisissa piireissä, tekee vähän opetuskeikkaa, on pari potentiaalista tyttöystävääkin. Tämä kaikki oli jo kaukana takana Hämiksen elämästä vuonna -87, jolloin tämän lehden divarista ostin.
