Ryhmä-X 11/87

1. Mitä tapahtui Painajaiselle? (loppuosa)

Käsikirjoitus: Chris Claremont

Piirrokset: June Brigman

Tussaus: Whilce Portacio

2. Vapaus... Se on monta asiaa!

Käsikirjoitus: Chris Claremont

Piirrokset: John Romita Jr.

Tussaus: Dan Green

Edellisnumerosta jatkuva Painajaisen sooloseikkailu saa ankean loppunsa. Kuten mainitsin, tarina alkaa kiinnostavasti Kurtin pohtiessa elämänsä ja jumalasuhteensa merkityksiä, mutta ajautuu nopeasti Armottoman Murhamaailmaan, jonne nuori Kurtille aiemmin tuntematon nainen kadulta kaapataan, ja jonka pelastushommiin sitten lähdetään. Tarinan ensimmäisillä sivuilla vielä tyylikkään tunnelmallinen kuvituskin on tähän loppupuoleen tultaessa taantunut harvinaisen latteaksi, taustat ja yksityiskohdat puuttuvat melkein kokonaan, ja tarinan visuaalinen kerronta on nahkean toimimatonta.

Loput X-miehet ovat San Fransiscossa (paitsi Wolverine, joka ottaa tähän samaan aikaan Leidi Kuolemaniskun kanssa matsia New Yorkissa, kuten viime numerossa näimme), mikä on paikkana mukavaa vaihtelua, ja jossa jopa virkavalta arvostaa supersankareita toisin kuin kotinurkilla. Mutta eihän siellä kauaa ehditä majailla, kun ongelmat seuraavat perässä – tällä kertaa Vapausvoima, tuo entisistä rikollisista koostuva nykyinen hallituksen käsikassara.

Pidän Vapausvoimasta ideatasolla suuresti. Ajatus tästä öykkärien ja rikollisten muodostamasta näennäisesti lain puolella toimivasta mutta yleensä lähinnä tuhoa aiheuttavasta tiimistä on oivallinen, mutta jotenkin huomaan ainakin nyttemmin näitä lukiessa, että joukon kaaospotentiaalia hyödynnettäisiin paljon laajemmin. Nytkin tarina jää vajaaksi; itse asiassa tämäkin osuus lehdestä on Claremontilta vähän maanantaisuoritus, kun juuri muuta ei tapahdu kuin pitkä tappelukohtaus. Se on toki kaatosateineen ja tulipaloineen mukavan sekasortoinen, juuri sellainen matsi mitä Vapausvoimalta (Freedom Forcen suomenkielinen nimi muuten toimii todella hyvin) sopii odottaakin. Blob on oma niljakas itsensä, Pyro omahyväinen paskiainen ja niin edelleen. Uusina kasvoina ryhmässä pyörivät vähän valju Hämähäkkinainen (eri kuin se jota Claremont aikoinaan kirjoitti, ja jonka luona X-miehet ovat nyt vieraina) ja totaalisen arvaamaton Spiraali, Ann Nocentin luoma hahmo, joka on kuin kävelevä kaaosteoria ja oikeastaan lopulta se syy, miksi Vapausvoima pistääkin Ryhmä-X:n matalaksi tällä kertaa. Mutta viime hetkillä Friscon poliisivoimat puuttuvat peliin ja estävät X-miesten vangitsemisen ilman valtakirjaa. Vähän tylsä tapa ratkaista tapahtunut, mutta tulipa otettua matsia... Ryhmä-X kuitenkin päättää että heidän läsnäolonsa on liian vaarallinen tälle rauhalliselle kaupungille, joten kotiinpaluu on edessä.

Vaikka Claremont ei jaksa mitään kovin kummoisia juonikuvioita tällä kertaa rakentaa, ovat pitkästä aikaa taas yhteistyötä tekevät Romita ja Green mainiossa iskussa. Sateisessa yössä tapahtuva taistelu on täynnä surrealistisia kuvakulmia, outoja varjostuksia ja kikkailevia kuvallisia ratkaisuja. Tunnelmallista.

Ehkä eniten lehdessä miellytti kakkostarinan alkukohtaus, jossa Storm, nykyisin supervoimiensa menetykseen jo jossain määrin tottunut, päihittää yksin kokonaisen katurikollisjengin.

Arvio: Vähän outo välinäytös, joka ei oikein johda mihinkään, mutta Vapausvoimaa on sentään aina mukava nähdä. Näihin aikoihin porukka vieraili aika tiuhaan lehdessä, onneksi myös Mystikko yleensä mukana – joukon keulakuvaa kun ei nyt nähty lainkaan. Kyllähän tämänkin luki; Claremont ja Romita osaavat tuottaa viihdyttävää supersankaritoimintaa myös ilman syvellisempää sanomaa. Mutta ei tämä numero suuria muistikuvia ole aikoinaan jättänyt.

Ryhmä-X 10/87

1. Haavoittunut susi

Käsikirjoitus: Chris Claremont

Taide: Barry Windsor-Smith

2. Mitä tapahtui Painajaiselle?

Käsikirjoitus: Chris Claremont

Piirrokset: June Brigman

Tussaus: Whilce Portacio

Perinteistä supersankarisarjakuvaa kaipaavat saavat heittää odotuksensa rodariin ja rodarin fönarista pihalle (lainatakseni erästä Mail-Manin sanontaa...) kun Claremont ja Windsor-Smith pääsevät taas yhteistyöhön. Kaksikolta oli tätä ennen julkaistu kaksi Stormiin keskittyvää tarinaa, nyt on vuorossa Wolverine, ja kumpikin tekijä on kiristänyt oman tinkimättömän tyylinsä äärimmilleen. Haavoittunut susi on huikea kokonaistaideteos, jonka riisuttu teksti ja taidokkaasti koreografioitu kuvakerronta pelaavat näyttävästi yhteen.

Juonellisesti kyseessä on vain lyhyt kohtaus, jotain joka on jo alkanut ennen kuin lukija on ehtinyt paikalle. Voimajengin 5-vuotias juniori Katie Power on päähenkilö, joka New Yorkiin iskevässä lumimyrskyssä joutuu eksyksiin ja törmää eläimeksi taantuneeseen verta vuotavaan Wolverineen, jota jahtaa joukko kyborgeja etunenässä jostain vanhasta (Suomessa näkemättömästä) tarinasta Wolverinelle tuttu Yuriko, alias Leidi Kuolemanisku. Windsor-Smith kuvaa eläimellisen Wolverinen, lumen ja pimeän pyörteisen kaaoksen ja ihmisyytensä koneiksi vaihtaneet kyborgit omaan pysäyttävään tyyliinsä. Rakastan tätä kuvitusta! Väritkin ovat tavallista Marvel-tasoa paljon korkeammalla, eikä ihme: BWS vastaa myös niistä.

Lumituiskussa ja hahmottomien kyborgitappajien takaa-ajamana tapahtuva tarina on varsinkin viisivuotiaan silmin silkkaa epätietoista kaaosta, joskin Katie sentään tuntee Wolverinen ja onnistuu palauttamaan tämän eläimellisestä tilastaan. Tämän tehtyään Katie jää syrjään kovimpien verikekkereiden ajaksi, mutta lopussa juuri hän ja Logan poistuvat käsi kädessä paikalta. Täydellinen lopetus sille kuoleman, kunnian, koston ja kauhun kaaokselle jota edeltävät kaksikymmentä sivua on saanut seurata. Eivät olleet kaikki Wolverine-tarinat näin hyviä, mutta osa oli, ja niidenkin joukosta tämä on parhaasta päästä.

Lehden kakkostarina on myös sooloseikkailu, pääosassa Painajainen, joka on Tuonpuoleisen tultua Maahan ajautunut uskonkriisiin tämän näennäisen jumalhahmon riehuessa menemään. Ensimmäiset sivut ovat oivallista ahdistusta Painajaisen ajaessa tyttöystävänsä Amandankin tiehensä omassa turhuudessaan riutuessaan. Valitettavasti tästä harpataan nopeasti Murhamaailmaan, ja vaikka ihan ensimmäisestä Ryhmä-X:n ja Armottoman kohtaamisesta pidinkin, on todettava, että kerta kerralta tämän hyvin yksipuolisen vihollisen viehätys on hiipunut. Tällä kertaa en oikein jaksa syttyä, eikä kyllä niin ole tehnyt vieraileva kuvittajakaan. June Brigman on ainakin Suomessa aika tuntematon tekijä, ja vaikka ensimmäiset sivut – varsinkin tarinan upea aloituskuva – lupaavat hyvää...

...tuntuu siltä että piirtäjän ote hiipuu samaa tahtia kuin lukija kyllästyy Armottoman tuttuina toistuviin kuvioihin. No, vielä tässä lehdessä tarinasta ei nähdä kuin puolet, joten kuvituskin säilyy kohtuullisen hyvänä.

Arvio: Haavoittunut susi on klassikko nykyisin, enkä yhtään ihmettele; kaikkien aikojen parhaiden X-tarinoiden joukkoon tämän voi kyllä huoletta laskea edelleen. Painajaisen soolotarina ei valitettavasti pärjää ollenkaan, vaikkei kyllä tämän lehden aikana ehdikään siihen latteimpaan osioonsa. Hyvä hahmo olisi hienojen ensimmäisten sivujen jälkeen ansainnut jotain parempaa kuin Armottoman.