Ryhmä-X 6/86

1. En itke koskaan (loppuosa)

2. Uhka... menneisyydestä

Käsikirjoitus: Chris Claremont

Piirrokset: John Romita Jr.

Tussaus: Dan Green

Ryhmä-X:n kutistuttua 32-sivuiseksi tuli käytännöksi julkaista kerralla aina yksi kokonainen (yleensä 22 sivua) ja yksi puolikas alkuperäisen jenkkilehden numero, poisleikaten sitten tarpeen vaatiessa sivu tai pari. Tästä käytännöstä johtuen nyt nähdään viime numerossa alkaneen tarinan mainio lopetus: Wolverine (ja mukaan ängennyt Painajainen) on vienyt Kolossin kaljalle laukoakseen tälle muutamia totuuksia siitä miten itsekäs tämä on omissa tunteissa velloessaan, mutta kuinka ollakaan, vanha vihollinen Juggernaut on samassa baarissa viettämässä leppoisaa iltaa. No tappeluhan siitä syntyy. Humaltunut ja ärtynyt Peter saa Juggiksenkin suuttumaan, ja kaksikko pistää koko rakennuksen remonttiin Wolverinen ja Painajaisen seuratessa vierestä. Wolverinelle tämä oli tilaisuus antaa Kolossille opetuksia käytännön tasolla, ja tarinan lopettavat ruudut lukeutuvat sinne legendaaristen X-hetkien monilukuiseen listaan aika korkealle:

Toisessa stoorissa kuvioihin astuu parikin merkittävää ja pysyvästi X-kuvioihin asettuvaa hahmoa. Rachel Summers nähtiin numeron 10/85 dystooppisessa tulevaisuudessa, mutta vasta Romitan kuvaamana (ja omilleen kertojana kohonneen Claremontin kirjoittamana) Rachel asettuu niin tarinallisesti kuin visuaalisestikin kohdilleen. Hänen epätietoinen saapumisensa menneisyyteen on mukavasti kerrottu: hermostunut, synkkä, hiljainen, pelokas hetki sumuisessa yössä.

Rachelista huokuva energia houkuttelee paikalle Selenin (uusi hahmo ainakin Suomen lehdissä hänkin), energiavampyyrin, joka jättää jälkeensä muumioituneita raatoja vähän Proteuksen malliin, joskaan ei harpo kehosta toiseen sentään. Rachel osoittautuu kuitenkin Selenille kovaksi palaksi, ja kun Xavier saa telepaattisen avunhuudon, saapuvat X-miehetkin paikalle. Syntyy lisää remontintarvetta...

Toinen merkittävä hahmo on Forge, jolla on yksi oivallisimmista mutanttivoimista: kyky keksiä kaikkea mahdollista. Tämä Marvelin vastine Pelle Pelottomalle on paitsi mutantti, myös Vietnamin veteraani, Amerikan intiaani ja asettunut vastikään hallituksenkin palkkalistoille kehittelemään milloin mitäkin vipstaakeja. Vielä tässä numerossa Forge jää etäiseksi, mutta kyllä hänen voimaneutralisoijansa sentään jo esitellään; laitteella saadaankin varsin dramaattisia aikaan heti seuraavassa numerossa.

Sekä Forge että Rachel ovat niitä Claremontin hahmoja, jotka eivät ihan ykköskastiin koskaan nousseet (no Rachel ehkä, paljon myöhemmin), mutta jotka ovat tavattoman monitahoisesti kirjoitettuja, monien ongelmien riivaamia, hyvään pyrkiessään paljon virheitä ja huonoja ratkaisuja myöhemmin tekeviä hahmoja, jotka tulevat ja menevät X-tiimien ympärillä pitkään. Pidän molemmista vallan tavattomasti.

Arvio: Claremont jatkaa lukuisien juoniensa punomista nautinnolliseksi kudelmaksi. Tässäkin numerossa pedataan tulevaa melkein enemmän kuin mitä varsinaisesti tapahtuu, mutta juuri tästä seuraa kutkuttava tunnelma, hivenen painostava aavistus siitä että jotain suurta muhii pinnan alla. Ja tietenkin Kolossin ja Juggernautin turpasauna baarissa on ikoninen hetki.