Hämähäkkimies 5/84

Juoni: Roger Stern

Käsikirjoitus: Bill Mantlo

Piirrokset: Ed Hannigan

Tussaus: Jim Mooney

(tekijöiden nimiä ei mainita lehdessä)

Marvelin lehdillä oli normaalien kuukausittaisten 22-sivuisten julkaisujen lisäksi vuotuinen "annual", jotka vähintään tuplasivat sivumäärän, ja jotka olivat yleensä juonellisen jatkumon kannalta epäoleellisia yksittäisseikkailuja, joiden laatukin vaihteli. Tähän lehteen päätynyt tarina on yksi onnettomimmista annual-räpellyksistä johon olen törmännyt. Se uppoaa samaan suohon kuin aiemmin käsittelemäni Amazing Spider-Manin numero 200 tulkitsemalla päähenkilön taustatarinaa jotenkin uusiksi, ja samalla pahasti pieleen. Tekijöitä ei suomenkielisessä lehdessä mainita lainkaan (kuten ei jo edellisestä numerosta alkaneen tarinan otsikkoakaan), ja yllätyin kun googlailemalla selvisi Roger Sternin olevan tämän tyhjänpäiväisen juonen kirjoittaja. Jim Mooneyn epämiellyttävän tussijäljen sentään tunnistaa hyvin ilman krediittejäkin.

Ideana tarinassa on Peter Parkerin highschool-luokkakokous. Tästä muodostuu heti pari ongelmaa: Stan Lee ja Steve Ditko eivät vanhoissa Hämiksen seikkailuissa tuoneet kuin pari Peterin luokkatoveria mukaan kuvioihin, ja nyt heitä on saatava lisää – ja näiden aiemmin tuntemattomien tavisten (joita ei tämän tarinan jälkeen koskaan tavata uudestaan, tietenkään) edesottamuksista sitten pitäisi kiinnostua. Paitsi etteivät nämä ole mitään taviksia: on nörtti joka on ollut vielä Peteriäkin kiusatumpi (missä hän sitten oli niissä vanhoissa tarinoissa?), on luokan pelle jolta Hämähäkkimies toteaa oppineensa tapansa vitsailla (tämä Hämiksen keskeinen luonteenpiirre ei siis olekaan varsinaisesti hänen omansa...?), on pienen skaalan mafiosoa ja muuta. Kaikki näyttävät olevan noin neljissäkymmenissä, mikä on huomattavan pahassa ristiriidassa sen kanssa, millaiseksi Peter Parker on Marvelin historiassa tavattu kuvata; juuri opiskelunsa päättänyt nuori aikuinen. Keitä nämä pitkälle keski-ikään ehtineet luokkatoverit ovat? Eivät ketään kiinnostavia hahmoja ainakaan.

Ja heidän ongelmiinsa ja muisteluihinsa silti syvennytään. Keskiössä on luokan pelle, jota luokan mafioso kiristää – koomikko on nimittäin nuorena kirjoittanut pornahtavia kirjoja salanimellä, ja nyt hänen maineensa uhkaa mennä. Voin vakuuttaa, ettei tämä ollut nuoresta meikäläisestä erityisen kiinnostava juoniasetelma.

Hahmot ovat yksiulotteista höttöä, asetelma epäuskottava ja epäkiinnostava, kaikkea leimaa turhan ajantapon tunne. Peterin tyhjästä ilmestyneet luokkatoverit ovat kaikki epämiellyttäviä ja itsekkäitä nillittäjiä, joista jokaiseen nähden Parker on puhdassydäminen sankari ja kerta kaikkiaan hieno ihminen. Puhekuplia on hirvittävästi, ja puutaheinää jauhavaa dialogia riittää pienen romaanin verran. Piirrosjälkikin on todella hutaisten tehty; Mooneyn tussit eivät tietenkään asiaa paranna, mutta on tämä poikkeuksellisen tylsän näköistä ja paikoitellen jopa kokonaan epäonnistunutta kuvakerrontaa muutenkin. Ei tästä numerosta paljon sanottavaa keksi. Loppuruutu kuvaa koko lehteä – kuvallisesti on pielessä kaikki mahdollinen perspektiivistä anatomiaan ja kerronta hipoo aneemisen patetian rajoja:

Arvio: Silloin aikoinaan vihasin tätä lehteä syvästi ja harmitti että olin tämän ostanut (neljä markkaa sanoo kannen hintalappu) kun divarissa olisi paljon muutakin ollut tarjolla. Nyt isompana oli suuria vaikeuksia lukea 36-sivuinen lehti loppuun. Tympäisi todella pahasti.