Ryhmä-X 10/85

1. Menneisyys tulevaisuudessa

2. Mieli väärässä ajassa!

Juoni / käsikirjoitus: Chris Claremont

Juoni / piirrokset: John Byrne

Tussaus: Terry Austin

Pimeän Feenixin jälkeen ja juuri ennen huikean yhteistyönsä päättymistä Claremont ja Byrne takovat tiskiin vielä toisen klassikkotarinan. "Days of Future Past" keikkuu sekin edelleen siellä parhaiksi rankattujen Marvelin tarinoiden listalla aika korkealla, ja oli varmasti aikoinaan ilmestyessään paljon kovempi juttu kuin miltä myöhemmin vaikuttaa. Vasta tämän kaksiosaisen kertomuksen myötä dystooppiset tulevaisuudennäkymät ja rinnakkaiset aikavirrat vakiintuivat sellaiseksi standardiksi, että kymmenen vuotta myöhemmin niitä tuntui olevan Marvelin lehdissä vähän kaikkialla, ja sellaisiin tottuneelle tämä ei ehkä näyttäydy niin mullistavana kuin mitä aikoinaan oli. Ei painajaismaisen tulevaisuuden konsepti tässä tietenkään ensi kertaa esiinny, mutta Claremont ja Byrne käyttävät aihetta sen verran oivaltavasti ja tuon tulevaisuusjuonen niin tiukasti nykyhetkeen sitoen, että vielä nytkin luettuna tässä tarinassa on mukavan omaperäinen ote.

Claremonthan tunnetusti korotti tätä "mutantit sorrettujen vähemmistöjen vertauskuvana" -piirrettä X-Meniä kirjoittaessaan, ja Days of Future Past on toistaiseksi suoraviivaisin esimerkki tästä. Senaattorin murhasta alkunsa saanut mutanttivihan kierre on johtanut vuoden 2013 dystooppisessa tulevaisuudessa painajaismaiseen maailmaan, jossa mutantit on joko surmattu tai pakotettu elämään ilman voimiaan keskitysleireissä. 60-luvun mutanttitarinoista tutut tappajarobotit Vahdit toimivat järjestyksenvalvojina, ja muutamat jäljelle jääneet sankarit suunnittelevat epätoivoista pelastusyritystä: keski-ikäisen Kate Pryden mieli lähetetään 30 vuotta ajassa taaksepäin teini-ikäisen itsensä (Kittyn) ruumiiseen, ja tätä kautta on tarkoitus estää Pahojen mutanttien veljeskunnan toteuttama senaattori Kellyn murha. Tulevaisuuden ja nykyhetken tarinat kulkevat vuorotellen todella sujuvasti. Tämä on hyvin kerrottua ja toimivaa sarjakuvaa, jossa jännitys säilyy ja hahmot ovat kiinnostavia – varsinkin vuoden 2013 henkilögalleria on kutkuttava. Niin keski-ikäistynyt aviopari Kate ja Kolossi kuin harmaantunut Wolverinekin, ja tässähän Magnetokin on ensimmäistä kertaa hyvisten puolella; ensimmäisiä viitteitä siitä tämän klassisen vihollisen tyylikkäästä uudelleentulkinnasta, jonka Claremont käsikirjoituskautensa aikana suoritti. Ensiesiintymisensä tekee myös punatukkainen telepaatti Rachel, joka sittemmin saapui X-miesten nykyhetkeen ihan fyysisestikin. Mutta ei ihan vielä sentään...

Nykyhetken tapahtumat ovat kenties perinteisempää supersankarisarjakuvaa kahden tiimin välisine nahinoineen, mutta kyllähän Mystikko on niin hyvä hahmo, että hänen johdollaan tämä uudistunut Veljeskuntakin tekee vaikutuksen. Onhan tässä numerossa myös tuo kuuluisa hetki, kun Painajainen huomaa yhdennäköisyyden itsensä ja Mystikon välillä; kutkuttava vihje juonikuviosta, johon Claremont ei sitten seuraavan kymmenen ja risat vuoden aikana millään ehtinyt palaamaan, vaan tämä yhteys paljastui vasta hänen jätettyään lehden.

Kitty Pryde on tässä nykyhetken osuudessa tietenkin vasta tulokas, ei vielä edes varsinaisesti Ryhmä-X:n jäsen, ja sikäli paljon kokeneen keski-ikäisen mielen asettuminen hänen kehoonsa on mainio tapa saada tämäkin uusi hahmo mukaan toimintaan. Ratkaisu toimii paremmin kuin voisi odottaa, ja toisaalta Kittyn tutustuttaminen lukijoillekin toimii näin aika monitahoisesti yhden suhteellisen lyhyen tarinan sisällä. Itse pidin varsinkin siitä kiintymyksestä, joka vuoden 2013 Katen ja Peterin väleistä huokuu. Tiedän (seurailen X-tapahtumia satunnaisesti somessa!) että parhaillaan fanit ovat hirmu innoissaan Kittyn ilmeisesti nykyisissä X-lehdissä tultua ulos kaapista, mutta kyllä minulle Peter Rasputin on aina ollut hänelle juuri se oikea kumppani. Katsokaa nyt näitä kahta:

Jenkkilehden sivumäärää lienee myös kasvatettu, koska tällä kertaa suomalainen lehtikin on saatu täyteen ilman tarvetta huonosti tähän yhteyteen sopiville täytesarjoille. Hieno kokonaisuushan tämä on; muistan kyllä että tämä numero, "kymmenenkasiviis", oli melkoinen legenda, jota yksi jos toinenkin etsi divareista kuumeisesti. Tällä tarinalla oli jo 80-luvulla kova maine! Eikä mitenkään syyttä. Kuten sanoin, tapahtumat ovat isoja, ja ovathan myös Claremont ja Byrne edelleen aivan timanttisessa vedossa yhteistyönsä toimiessa täydellisesti. Kaukaisen vuoden 2013 todellisuus on toteavassa julmuudessaan juuri sopivan uskottava vajoamatta liialliseen tuskalla mässäilyyn (no kuolevathan melkein kaikki kyllä) ja samanaikaisesti panokset nykyhetkessä senaattorin murhayrityksineen ovat korkeat. Sitäpaitsi Mystikon johtama veljeskunta on toimiva porukka, jota tuli onneksi nähtyä myöhemminkin vielä paljon.

Arvio: Pidin tästä lehdestä silloin kun sen lopulta jostakin divarista löysin, ja täytyy todeta että huomasin pitäväni siitä nyt jopa enemmän. Kenties osasin asettaa tulevaisuusvision nyt kontekstiinsa; sen vertauskuvallisuudessa on jotain aidosti hyytävää, ja keski-ikäistyneet versiot tutuista hahmoista ovat hyvin kirjoitettuja, uskottavia, koskettaviakin. Klassikkotarina jos mikä, hipoo hyvinkin Proteuksen stooria, vaikutukseltaan Marvelin universumiin toki tärkeämpikin.