Ihmeneloset 4/84

 1. (Ihmeneloset)

Käsikirjoitus & taide: John Byrne

2. (X-miehet)

Käsikirjoitus: Chris Claremont

Piirrokset: John Byrne

Tussaus: Terry Austin

(kummallakaan tarinalla ei ole otsikkoa)

Lapset ja supersankarisarjakuvat soveltuvat yhteen huonosti. Eivät kai muuten, mutta kun juonessa pyritään pitämään yllä ajallista jatkumoa, ongelmaksi muodostuu ikääntyminen – aikuiset voivat pysyä epämääräisessä aikuisiässään vuodesta toiseen, mutta lasten kohdalla tämä on hankalampi tila, ja ehkä tämän vuoksi lapsia on Marvelin sarjakuvien protagonisteilla varsin vähän. Kuuluisin heistä lienee Ihmenelosten Susan ja Reed Richardsin poika Franklin, joka syntyi 60-luvun lopulla, kasvoi pian vauvasta noin viisivuotiaaksi, minkä ikäisenä sitten pysyttelikin vuosikymmenet, kunnes (ja tämä on tapahtunut vasta kauan oman Marvel-kauteni jälkeen) katosi tulevaisuuteen ja palasi sieltä aikuisena ratkaisten vihdoin tämän ikuisen lapsuuden ongelman. Samaa metodiahan käytettiin myös Kykloopin ja Madelyne Pryorin pojan kanssa Ryhmä-X:n puolella, tosin huomattavasti ripeämmin kääntein.

Tämä Ihmenelosten oman suomenkielisen lehden viimeinen numero jatkaa tutun laadukkaan Byrne-materiaalin parissa. Byrnehän otti nimikkonelikosta erityisesti kohteekseen Susan Richardsin, Näkymättömän tytön, jonka persoonaa, voimia ja ylipäätään asemaa tämän supersankari/perheyhteisön jäsenenä hän uudisti huolella. Tämä tarina (jonka nimi on jäänyt suomennoksesta pois) alkaa Susanin ollessa kärkevän talkshow-emännän vieraana televisiossa, ja tämä juontaja hyökkää vieraansa kimppuun esittämällä oletuksia, jotka lienevät pitkälti Marvelin lukijoiden näkemyksiä tästä usein Ihmenelosten heikompana lenkkinä nähdystä hahmosta. Paljon nähnyt Susan suhtautuu itseensä kohdistuviin syytöksiin kypsästi, hivenen huvittuneestikin. Hän on aikuinen ihminen, ei mikään tyttö enää – eikä vielä erityisen vihainenkaan, minne Byrne hänen hahmoaan lehden parissa viettäminä vuosinaan koko ajan pidemmälle vei.

Palattuaan kotiin Sue löytää muun tiiminsä nujerrettuna, ja kukapa muu tämä salaperäinen ja ilmeisen kaikkivoipainen (Jeesuksen näköinenkin) hahmo on, kuin hänen äkisti aikuiseksi vanhentunut poikansa. Syy vanhenemiseen on vähän epämääräinen, mutta seuraukset ovat rajut: Franklinissa on tosiaan voimaa kuin pienessä jumalhahmossa, ja hänen mielensä on kuitenkin hätääntyneen lapsen. Vasta Sue onnistuu rauhoittamaan poikansa, joka lopussa palaa ennalleen käytettyään voimansa, toistaiseksi, loppuun. Tämä tarina on ennen kaikkea Suen näytös. Byrne jatkaa hänen voimiensa käyttöä onnistuneen omaperäisin tavoin, ja Sue pysyy näkökulmahenkilönäkin koko tarinan keston ajan ilman taukoja – talkshown alusta tarinan viimeiselle sivulle kaikki tapahtuu yhden illan aikana. Yleisön edessä itsevarma perheenäiti kohtaa kotiin palattuaan ensin hämmennyksen, sitten epätoivon, mutta tajuttuaan perheensä kimppuun hyökänneen muukalaisen olevan hänen poikansa (Reed ei aikuista Franklinia tunnista ennen kuin Sue asian sanoo ääneen), hän onnistuu rauhoittamaan tämän olemalla läsnä.

Toisessakin tarinassa ollaan sattumalta äitiyden parissa. X-miehet jatkuvat kakkossarjana edelleen muutaman sivun voimin per lehti, ja tällä kertaa ollaan Skotlannissa, jossa Moira MacTaggertin poika Proteus on murhavoittoisella amok-juoksullaan. Tätä tarinaa ei tosiaan esitetä kuin muutama sivu, mutta asetelma on silti aika paljon rajumpi kuin edellä: Proteuksen mutanttivoimien ilmaannuttua (eli puberteetin alettua, mikäli haluaa lukea vertauskuvin) äiti on lukinnut hirviöksi muuttuneen poikansa vankikoppiin, josta tämä vasta aikuisena pääsee pakoon. Moira on valmis tappamaan lapsensa estääkseen tätä jatkamasta terroriaan. Tämä oli heviä settiä aikoinaan, mutta taisi tehdä kunnolla vaikutuksen vasta kun sain käsiini lehden, jossa tarina esitettiin kokonaisena. Ei tämmöisestä pätkimisestä oikein ole mihinkään.

Arvio: Byrne jatkaa epätyypillisten supersankaritarinoidensa parissa ja saa aikaan hyvää jälkeä. Hänen kuvituksensakin on ehdottomasti kympin arvoista. Tämä teki nuoreen minuun vaikutuksen olemalla jotenkin paljon intiimimpi ja tätä kautta rajumpi kuin pelkkä tyypillisempi Marvel-mäiske. X-miesten tarina on klassikko sekin, mutta lisää siitä sitten myöhemmin.