1. Professori Xavier on juntti!
Käsikirjoitus: Chris Claremont
Piirrokset: Paul Smith (myös Walt Simonson ja John Romita Jr.)
Tussaus: Bob Wiacek
2. Sanction
Käsikirjoitus: Chris Claremont
Piirrokset: John Romita Jr.
Tussaus: John Romita
Ryhmä-X:n lukijoilla lienee ollut hippaisen hämmentynyt olo tämän numeron äärellä. Edellisvuodesta lehti on kutistunut 32-sivuiseksi, ja ajallisesti tarinoissa on hypätty kolmisen vuotta eteenpäin. Kolme vuotta kuukausittaista Chris Claremontin kirjoittamaa mutanttisaippuaoopperaa tarkoittaa, että on tapahtunut paljon. Mail-Man yrittää näitä tapahtumia palstallaan selventää, mutta vaikka tuon infopaketin lukisikin, jää tämä vähän hämäräksi sillisalaatiksi.
Syynä lehden muutokseen on ollut painoyhteistyön siirtyminen Pohjoismaista (jotka lopettivat oman X-lehtensä) Hollantiin, joka oli Suomea paljon edellä tarinoissa. Sinänsä vuoden 1986 alku osuu ihan hyvään kohtaan, koska John Romita Jr. on juuri aloittamassa pitkää piirtäjänuraansa X-Menin parissa, ja Claremontin tarinoiden taso sen kuin paranee. Itse asiassa minun nähdäkseni hän todella löysi itsensä kirjoittajana vasta sen kolmivuotiskauden aikana, joka Suomessa harpattiin yli. Omasta mielestäni Claremontin paras kausi lehden parissa osuu suunnilleen Uncanny X-Menin numeroiden 160 ja 260 välille – siis lähes kymmenen vuoden ajanjakso, jona aikana lehden piirtäjinä toimivat Paul Smith, John Romita Jr. ja Marc Silvestri. Toki hänen tarinansa olivat, kuten olemme nähneet, laadukkaita aiemminkin, mutta tuon ajanjakson aluksi, Paul Smithin ollessa X-Menin piirtäjänä, Claremont löysi oman äänensä, hänen tunnistettava tyylinsä muodostui, hänen henkilöhahmonsa alkoivat olla syvempiä ja tarkemmin hahmoteltuja kuin supersankarisarjakuvassa oli tapana.
Tämän sanottuanikin totean, että tämän numeron kylmiltään eteensä saanut suomalaislukija on kyllä ollut pulassa. Kolmen vuoden tarinajatkumon typistäminen pariinkymmeneen sivuun ei takaa erityisen jouhevaa kerrontaa, mutta parhaansa Mail-Man on tietenkin yrittänyt, ja tähän lehden ensimmäiseen tarinaan, joka on ottanut otsikkonsa yhdestä tunnetuimmista Smith-kauden numeroista, on sitten leikkaa- ja liimaa-menetelmällä koottu jonkinnäköinen jatkumo. Luovia ratkaisuja ei suomalaislehdestä puutu, ja puhekuplien sisältöäkin muokataan tarpeen mukaan. Eräälläkin sivulla Scott Summers tuo uuden puolisonsa Madelyne Pryrorin tutustumaan Xavierin kartanoon ja X-kumppaneinhinsa – oikeasti tuo sivu on koottu kahden eri numeron kohtauksista, jossa ei olla Xavierin kartanoa lähelläkään, vaan Japanissa ja Alaskassa. Liitokset nitisevät, mutta homma jotenkuten toimii.
Tärkeimmät tässä nähtävät muutokset lienevät Madelynen ohella Stormin uusi irokeesi-look, Kittyn lemmikkilohikäärme Lockheed (ja Kitty on aivan selvästi nousemassa kerronnan keskiöön muutenkin), Morlokkien esiinmarssi ja Kolossin pikkusiskon Illyanan & muiden Uusien mutanttien asettuminen Xavierille asumaan. Sekä tietenkin juuri edellisnumerossa tuhoa aikaansaaneen Roguen hakeutuminen Xavierin luo avun toiveessa. Xavierin luvalla Rogue asettuu hieman nihkeästi asiaan suhteutuvien X-miesten sekaan asumaan Walt Simonsonin piirtämässä tarinassa, josta siitäkin on muutama sivu mukana.
Lehden lopussa nähdään enemmän John Romita Jr.:ää, tosin isänsä tussaamana, mikä ei nuoremman polven omaa kynänjälkeä vielä ihan täysillä päästä esiin. Isäpapan jälki on niin klassisen linjakasta, ettei tätä meinaa JRJR:ksi tunnistaa! Tästä tarinasta (jolle on vissiin vahingossa jäänyt originaali otsikko) ei nähdä juuri muuta kuin alku, jossa Mystikko murhaa X-miehet tylysti yhden kerrallaan. Claremontin aiempaa terävämmän tarinoinnin kyllä silti huomaa: Mystikon sisäinen monologi on hyytävän hyvää läpi koko tappomeiningin. Viimeisellä sivulla paljastuu, että Murhamaailmassa ollaan, ja Armottoman robottejahan tämä Ryhmä-X oli; pakko jälleen ihastella Armottoman teknistä osaamista – hänellä on arsenaalissaan mm. teleporttaavia ja säätä hallitsevia robotteja. Tämä nyrjähtänyt palkkamurhaaja ratkaisisi aika monta ihmiskunnan ongelmaa jos vain sellaiseen päättäisi ryhtyä...
Arvio: Suomalaislukijoita varten tehty kooste on sekava, mutta pisteet yrityksestä saattaa yleisö ajan tasalle. Itsehän luin tämän aikoinaan divarihankintana paljon myöhemmin, ja iso osa näistä tapahtumista oli jo tuttuja. Nyt luettuna lehti on aika hahmoton, mutta kiintoisa kuriositeetti kuitenkin. Paul Smithin piirrosjälki on muuten yksi asia jonka suhteen olen tehnyt täyskäännöksen kuluneiden vuosien aikana. Nuorena pidin häntä tylsänä ja kuivikkaana piirtäjänä, nyttemmin hänen elegantti tyylinsä miellyttää kovasti. Suomalaisillehan Smith tuli kunnolla tutuksi vasta myöhemmin, kun näitä välistä jääneitä tarinoita julkaistiin erikoisjulkaisuina.
No comments:
Post a Comment