Hämähäkkimies special 3

1. ...mutta miettien monenlaista ennen auringonnousua...

2. ?

Käsikirjoitus: J. M. DeMatteis

Kuvitus: Kerry Gammill / Sal Buscema

80-luvun alkuvuosina Semic julkaisi muutamia näitä "special"-nimikkeellä varustettuja Hämiksen albumeita, jotka olivat vähän outoja: aikakauslehtimäinen koko teki näistä julkaisuista itse asiassa alkuperäisiä jenkkisarjakuvia kookkaampia, ja vaikka tämä suuri koko ja spesiaaliksi otsikointi saivatkin aikaan vaikutelman jostain erityisen merkittävästä tarinasta, eivät nämä sellaisia olleet. Tämän kolmosen (itselläni ei ole sarjaa enempää, mutta muistan kaverilta lainanneeni muitakin osia) tarinat on koottu Hämiksen duettoseikkailuja esittäneestä lehdestä Marvel Team-Up, jonka laatutaso ei yleensä ollut Amazing Spider-Manin luokkaa lähelläkään. Mitään erityistä syytä näiden kahden MTU-numeron julkaisemiseen suomeksi ei näytä olevan, varsinkaan kun vierailevat tähdet Vision (tässä suomennettu nimellä Visio) ja Purppuranoita eivät täällä tainneet kovin tunnettuja hahmoja vuonna -84 vielä olla.

Muistelen että olen tämän lehden ostanut ihan Marvel-keräilyni alkuvaiheessa, ja tietämättä sen tarkemmin tarinoiden taustaa pidin tästä kovasti. J. M. DeMatteis on tasokas kirjoittaja, jolla on hyvin koristeellinen tapa kertoa, ja joka vuosikymmenen lopulla heittäytyi paitsi melko kokeelliseksi, myös hahmojen psyykettä väkivaltaisesti ruotivaksi tekijäksi, yhdeksi Marvelin kovista nimistä. Tässä hän lienee vielä uransa alkupuolella, mutta tarina on kuitenkin, vaikka kliseinen, myös hyvä. Muutamissa kohtauksissa on kiehtovan surrealistinen painajaistunnelma, ja kertakäyttöhahmoissakin on poikkeuksellista syvyyttä.

Lähtökohta on kuin amerikkalaisesta tv-sarjasta: Peter Parker lähtee valokuvaajaksi eläköitymässä olevan Daily Buglen reportterin Pauncholiton mukaan pikkukaupunkiin, jossa on tapahtunut sarja murhia. Paikallinen sheriffi on reporttereja kohtaan tyly, mutta Pauncholitolla on poliisivoimissa vanha kaveri... ja heti kaksikon tultua paikalle alkaa tapahtua. Myös Vision hakeutuu oudon kutsuvan tunteen houkuttamana kaupunkiin, ja nämä kaksi toisiinsa liittymätöntä juonta törmäävät rajulla tavalla. Pauncholito on pahuksen hyvä hahmo: miellyin häneen aikanaan, ja pidin nytkin luettuna tästä paljon nähneestä mutta sympaattisen lempeästä miekkosesta kovasti. Käy kuten Peter pelkääkin heitettyään Hämiksen kamppeet niskaansa, ja Pauncholito arvaa Peterin ja Hämähäkkimiehen olevan sama henkilö. Suoraan tätä sanomatta hän antaa Peterin ymmärtää asianlaidan, mutta päättää lopussa että tämä on tieto, jota suuren yleisön ei tarvitse tietää – sankari on ansainnut yksityisyytensä. Hieno hetki, jota myöhemmin latisti se, että selvisi Pauncholiton olevan vain tätä tarinaa varten kehitetty hahmo. Hän ei esiinny Marvelin sarjakuvissa ennen eikä jälkeen. Ja minä nuorena olin pitkään jännityksessä ja odotin koska hän palaa kuvioihin Peterin salaisuuden tietäen...

Ensimmäisessä tarinassa vastassa on vanha Ihmenelosten vihollinen Hullu haihattelija (tässä lehdessä "Hullu ajattelija") androideineen, toisessa kummallinen ruumiista toiseen harppova Necrodamus. Toinen tarina on selvästi ensimmäistä heikompi, myös kuvitukseltaan. Vaikka krediitit löytyvät vain ensimmäiselle osalle, on Sal Busceman tyyli sen verran tunnistettava, että hänenhän käsialaansa tuo kakkosseikkailu selvästi on – ja juuri tällaisilla nopeasti sutaistuilla jutuilla Sal sai maineen heikkolaatuisena tekijänä. Mutta onhan hän osoittanut olevansa isoveljensä tavoin myös kovan luokan piirtäjä kun on tekemiseensa kunnolla paneutunut. Minäkään en hänen työstään aina pitänyt, tämä lienee heikointa Salia. Ykkösosan piirtänyt Kerry Gammill tuli vastaan Marvelin lehdissä harvakseltaan, muistelen hänen vaikuttaneen enemmän DC:n puolella. Hänellä on miellyttävän pikkutarkka, jotenkin "klassinen" kynänjälki. No, on Buscemankin Necrodamus sentään mukavan iljettävän näköinen.

Arvio: Hyvin kirjoitettu mutta lopulta melko mitäänsanomaton seikkailu New Hampshiren takamailla. Nopeasti luettuna yksittäisseikkailuna kuitenkin vallan suositeltava edelleen, vaikka vähän kömpelö ja asioita tuntematon suomennos harmitti. Pitää myös todeta, ettei minulle lehden luettuanikaan selvinnyt mihin kanteen painettu teksti "Pettyneet ystävät!" viittaa.