Ryhmä-X 2/85

1. Muirin saarella on jotain karmeaa!

2. Kauhu menneisyydestä

Juoni / käsikirjoitus: Chris Claremont

Juoni / piirrokset: John Byrne

Tussaus: Terry Austin

3. "Olisin ennemmin orja..." (osa 2)

Käsikirjoitus: Dennis O'Neil

Juoni / piirrokset: Neal Adams

Tussaus: Tom Palmer

Ei ollut liioittelua kun aiemmin totesin, että tämä Claremontin ja Byrnen kausi X-Menin ohjaimissa on kanonisoitu sinne korkeimmalle sijalle kaikista X-Men -ajanjaksoista. Siitäkin sen näkee, että heidän tarinoistaan kaksi tunnetuinta, "Dark Phoenix Saga" ja "Days of Future Past" ovat elokuviksikin päätyneet ihan viime vuosina, vaikka kyseiset sarjakuvat ovat 70- ja 80-lukujen vaihteesta. Itselleni näiden tekijöiden tarinoista ykkönen on silti Proteus-saaga, joka alkaa tästä Ryhmä-X:n numerosta. X-miesten ystävällä, mutanttiasiantuntija Moira MacTaggertilla, on henkilökohtainen tutkimuskeskuksensa pienellä Muirin saarella Skotlannin edustalla, ja tapahtumat lähtevät liikkeelle sieltä. Tuskin ovat maailmalla kuukausia viettäneet X-miehet ehtineet kotiin Westchesteriin, kun jotain hirvittävää käynnistyy Muirin saarella – kauhuelokuvan keinot ovat onnistuneesti tarinan alkupuoliskolla käytössä.

Ryhmä-X kiitää paikalle ja kun pakolliset "Ai te olittekin elossa"-jälleennäkemiset on käyty läpi, alkavat tapahtumat selvitä: Moiran poika, joka käyttää itsestään nimeä Proteus, on karannut vankilastaan, jonne on ollut vuosia teljettynä. Hän on kuluttanut oman ruumiinsa rangaksi, ja harppomalla kohteesta toiseen jättää jälkeensä muumioituneita raatoja pitkin Skotlantia... Ja juuri kun lukija on kuvitellut tuntevansa tämän ulkonäköään alati vaihtavan tappajan toimintatavat, paljastuukin Proteuksen todellinen voima – kyky hallita todellisuutta.

Tämä käänne tulee kuin muulinpotku takavasemmalta ja koko tarina harppaa ihan uusille urille. Mahtava hetki, ja yhtäkkiä Proteus on uhka potenssiin kymmenen. Hän on kuin luonnonvoima, hän on käsittämätön ja pysäyttämätön. Minä pidin Proteuksen painajaismaisesta olemuksesta kovasti jo näitä lehtiä ensi kerran lukiessani, ja nyt tarinan kieroutunut luonne tekee vielä kovemman vaikutuksen. Proteus (jonka todellinen nimi ei lehdessä selviä, mikä on onnistunut depersonointi) on hirvittävän traaginen hahmo: teini-iässä äitinsä vangitsema ja kokonaan kaikista ulkomaailman kontakteista erottama. Hänen minuutensa on tavallaan kuollut, ja kykenemällä harppomaan ruumiista seuraavaan täysin esteettä hän hajoaa koko ajan pahemmin ja pahemmin, pienemmiksi palasiksi sitä ihmistä, joka on joskus ollut. Kun tällaisella hahmolla on tämä täysin selittämätön "kyky hallita todellisuutta"... Seuraukset ovat melko vaikuttavia.

Ja jos ei luonnonlakeja päälaelleen heittelevä mielipuoli riitä, on sivujuonena Jean Greyn aina vain tiheämmin toistuvat hallitsemattomat aikasiirtymät 1700-luvun dekadenssiin. Pimeän Feenixin taruahan tässä jo käynnistellään, ja mukavan selittämättömiä hetkiä nämä lukijalle vielä tässä vaiheessa ovat.

Jatkosarjana on edellisnumerosta alkanut vanhan Ryhmä-X:n Z'Nox-tarina, jossa Xavier pelastaa Maan yhdistämällä muutaman miljardin ihmisen tajunnat yhdeksi ihmisen vapaudenkaipuun telepaattiseksi iskuksi. Jepjep. Loppuun on ympätty vielä muutama sivu Sal Busceman piirtämästä seuraavasta numerosta, joka muuten on alkuperäisen X-Menin viimeiseksi jäänyt ennen kuin lehti lopetettiin. En tiedä miksi Mail-Man on katsonut aiheelliseksi julkaista näitä historiallisia stooreja näin läheltä hetkeä jona ne kokonaan loppuivat, mutta näin nyt kuitenkin on, ja jos olen rehellinen, niin ihan hyvä ettei näitä riitä pidemmäksi aikaa. Neal Adamsin piirrosjälki on toki vaikuttavaa edelleen.

Arvio: Kuten yllä sanoin, Proteus on oma suosikkini Claremont/Byrne-tarinoista. Tässä lehdessä se pääsee käyntiin, seuraavassa numerossa on sitten helvetti täysin valloillaan. Loistokasta tavaraa.