1. Romansseja
2. Feenix!
Käsikirjoitus: Chris Claremont
Piirrokset: Paul Smith / Paul Smith & John Romita Jr.
Tussaus: Bob Wiacek
3. Tokion tarina
4. Uhka... menneisyydestä
Käsikirjoitus: Chris Claremont
Piirrokset: John Romita Jr.
Tussaus: Dan Green
Vuodenvaihteessa 1985/1986 ylihypättyjen Uncanny X-Menin numeroiden julkaisu saa päätepisteensä ja näissä vanhoissa tarinoissa saavutetaan vuoden 1986 kotimaisen Ryhmä-X:n tapahtumat. Tietenkin yli puolet tuon aikavälin lehdistä jäi täällä kokonaan julkaisematta, kiitos Cockrumin kuvituksen, jota Mail-Man tunnetusti inhosi. Mutta sentään tämä huipputasokas Paul Smithin kausi saatiin kokonaan Suomeen, mikä on huomattavan hieno juttu.
Näiden kahden tarinan (lehden lopussa on uusintana kaksi vuonna -86 julkaistua juttua, mikä kismitti lukijoita tuolloin, kun Mail-Man ei asiasta liikoja etukäteen maininnut... syynä ilmeisesti julkaisun yhteispainatus muiden Pohjoismaiden kanssa, missä Romitan kautta ei ollut aiemmin nähty) pääosassa on Madelyne Pryor, Scott Summersin tuore ihastus ja tämän lehden loppuun mennessä vaimokin, kun pari suorittaa sen mikä Wolverinelta ja Marikolta jäi muutamaa viikkoa aiemmin toteutumatta ja paukkaa avioon.
Minähän olen aina tykännyt Madelynestä – siis tästä hänen alkuperäisestä muodostaan, jollaiseksi Claremont hahmon tarkoitti. Ihminen vain, sattumalta Jean Greyn näköinen, mutta siinä kaikki yhteys Feenixiin. Ehkä oli väistämätöntä, että Marvelin universumin kaltaisessa keitoksessa poloisen Madelynen henkilöhistoria sakeutuisi ja sekoittuisi ajan mittaan, ja lopulta hän oli suurinpiirtein kaikkea muuta kuin tavallinen ihminen ja sattumaa. Mutta jälleen voi palata tekijöiden alkuperäiseen intentioon ja siihen miten tällaisia tarinoita kannattaa lukea: kaikki tuleva unohtaen. Madelyne on parhaimmillaan ollessaan kovapintainen alaskalainen pilotti, joka ihastuu Scott Summersiin ja ajautuu tämän kautta Ryhmä-X:n lähipiiriin. Suhteen alku on toki ongelmallinen; Scotthan nimenomaan huomioi Madelynen siksi, että tämä muistuttaa erehdyttävästi Scottin aiempaa rakastettua Jeania, joka kuoli jokin aika sitten Feenixinä. Kun Scottin vainoharha asian suhteen käy liialliseksi kestää, hän kysyy Madelyneltä suoraan onko tämä uudestisyntynyt Jean. Seuraa yksi kaikkien aikojen suosikkiruutujani:
Uncanny X-Menin tuplapaksu numero 175 käsittää suurimman osan lehdestä, ja on olevinaan juuri sitä mitä kaikki ovat pelänneet: Madelyne on kuin onkin uudestisyntynyt Pimeä Feenix, joka alkaa leikitellä X-miesten hengellä ja alkajaisiksi mm. räjäyttää Manhattanin kraateriksi. Voi olla että jos tämän olisi lukenut ajallisesti oikealla paikallaan, olisi tarina ollut kuumottava, mutta vuonna 1988 oltiin edetty näistä tapahtumista Ryhmä-X:n omassa lehdessä jo kauas eteenpäin, ja tiedettiin hyvin, että Jean oli ja pysyi kuolleena ja että Madelyne ei tosiaan ollut mitään sen kummempaa kuin ihminen. Eipä tämä tieto tarinan laatua heikennä: kuvitus on timanttisen kovaa, ja Claremontin trillerin ja mysteerin tavoin avautuva juoni toimii; ja kyllähän ensi kertaa lukiessa muistan miettineeni, vaikka lopputuloksen enimmäkseen tiesinkin, että miten tämä oikein ratkeaa.
No ratkeaahan se lopulta, kun kaiken takana on Aivo, tuo jo Jeania aikanaan manipuloinut illuusioita luova mutantti. Loppuratkaisu on mainio, ja oikeastaan pakottaa lukemaan tarinan saman tien uudestaan ja poimimaan vihjeitä sieltä täältä. No, ehkä kokeneemmalle lukijalle asia on avutunut jo varhain, mutta ei minulle aikoinaan.
Ykköstarinan otsikko Romansseja viittaa siihen, että muillakin kuin Scottilla ja Madelynellä on vipinää. Painajainen haikailee Amandansa perään, Scottin isä Corsair kuhertelee orava-alien-tyttöystävänsä (!) Hepzibahin kanssa ja tietenkin on Kitty ja Kolossi, tuo X-historian tässä vaiheessa mitä sympaattisin teinipari. Kitty on niin 13-vuotias kuin olla saattaa.
Ja kuten todettu, lehden ennen julkaisematon osuus päättyy häihin. Pimeän Feenixin valheellinen paluu huipentuu melko huikeaan toimintajaksoon, jossa Kyklooppi (jonka muut X-miehet näkevät Aivon vuoksi Feenixinä) joutuu taistelemaan muuta ryhmää vastaan ja jossa Madelyne ei ole muuta kuin räsynukke häntä isompien voimien heiteltävänä. Tarinan viimeiset sivut piirtää Romita, joka astuu Smithin tilalle uudeksi X-kuvittajaksi hieman omalaatuisesti kesken stoorin. Tässä vaiheessa kaikki näyttää vielä tulevalle avioparille hyvältä. Scott ja Madelyne olisivat ansainneet paljon parempaa kuin sen mitä heille sitten tapahtui.
Arvio: Hyvä kokonaisuus, joka tosin pelaa siinä määrin juonen yllätyksellisyydellä, että myöhempien lukukertojen impakti vähän laskee. Lehden lopun uusinnat ärsyttivät aikoinaan minuakin, mutta kuten Mail-Man taisi myöhemmin todeta, olisi lehti ollut ilman näitä ja yksin Suomea varten painettuna suunnilleen saman hintainen. Mutta eihän penskana kulissientakaisia kuvioita ajatellut.
No comments:
Post a Comment