Hämähäkkimies 6/83

1. [otsikoton tarina]

2. Missä &%?0&:ssa on Nenä Norton?

Käsikirjoitus: Roger Stern

Piirrokset: John Romita Jr.

Tussaus: Jim Mooney

Koska varhaiset Hämikseni ovat näin satunnaisesti haalittuja, vaihtuvat tekijätkin. Viimeksi käsittelemäni numeron Wolfman ja Pollard ovat poistuneet takavasemmalle (Marv Wolfman itse asiassa poistui DC Comicsin leipiin, missä sittemmin onkin lähinnä työskennellyt) ja Amazing Spider-Man lehteä laativat nyt Roger Stern (jonka nimeä ei lehdessä mainita – kukas nyt käsikirjoituksesta välittäisikään) ja John Romita Jr. Suomalaisen lehden koko on edelleen piskuiset 36 sivua, joten aluksi lukija saa eteensä loppupuolen jo edellisessä numerossa alkaneesta tarinasta. Tässä Hämiksellä ovat vastassa niljakas Kobra ja ärhäkkä Mister Hyde – heistä ainakin jälkimmäinen kuuluu Marvelin legendaarisiin antagonisteihin, ja on juuri sitä mitä nimestäänkin voi päätellä. Heikko tiedemies muuttuu eliksiirin nautittuaan itsevarmaksi ja väkivahvaksi öykkäriksi.

Tämä Hämiksen numero tuo hyvin esiin kirjoittajien erot. Aiempia satunnaisnumeroita lukiessa ei tarinaan mukaan harppaaminen ollut ollenkaan ongelmallista, mutta Weiniin ja Wolfmaniin verrattuna Stern kirjoittaa selvästi pidemmällä tähtäimellä. On sivujuonia, viittaillaan paljon aiempiin tapahtumiin – ja tästä johtuen tarinaan on hivenen hankalampi päästä sisälle. Varsinkin kakkos-stoori, jossa koko New York etsii alamaailmalle elintärkeää informaatiota hallussaan pitävää "kieroa vasikkaa" Nenä Nortonia, tuntuu olevan jatkoa sen verran kaukaa, että jää vähän hahmottomaksi. Tarina on muutenkin hidastempoinen, kunnes loppupuolella Hämähäkkimies saa vastaansa espanjalaisen palkkatappaja Tarantulan, joka huikeine kenkäpuukkoineen on mukavan yliampuva ilmestys.

Roger Stern on muuten yksi niistä Marvelin todella korkeatasoisen 80-luvun peruskivistä, jonka työtä käsikirjoittajana arvostetaan maailmalla kovasti – mutta joka Suomessa jäi aika tuntemattomaksi. Hänen Hämähäkkimiestään kyllä julkaistiin, mutta pikkuisen aikaisin nähden siihen 80-luvun puolivälissä kunnolla alkaneeseen Marvel-buumiin, ja hänen erityisen kehuttua Kostajiaan ei nähty meillä lainkaan, kenties osasyynä se, että Mail-Man ei jostain syystä voinut sietää John Busceman kuvitusta, ja juuri tämä Marvelin grand old man koko Sternin Avengers-kauden kuvitti. Niin jäi tämä kehuttu käsikirjoittaja meillä vallan pimentoon, mitä nyt se yksi Kapteeni Amerikka -juttu julkaistiin MARVELissa vuosikymmenen lopulla, mutta se oli aika heppoinen. Tosin, kuten sanoin, jää tämäkin numero hiukan etäiseksi, mikä toisaalta johtuu enemmän siitä että juoni on kirjoitettu pitkän linjan lukijoille. Hyviä puolia löytyy: ensimmäisen tarinan Kobran ja Hyden välienselvittely on mainio, ja varsinkin kakkostarinassa Daily Buglen toimitustyön pariin päästään kunnolla; tämä on aina miellyttänyt minua. J. Jonah Jameson on edellisten käsikirjoittajien robottipelleilyjen jälkeen taas oma itsensä kovapäisenä päätoimittajana, ja Peter Parkerin sekä Daredevilin parista tutun rikostoimittaja Ben Urichin hiippailut satamalaitureilla Nenä Nortonin perässä ovat mainiota luettavaa. Suomennoksen olisi tosin saanut oikolukea pariin kertaan: Urich on saanut läpi lehden sukunimeensä ylimääräisen l-kirjaimen, ja Daredevilkin on suomennettu Hurjapääksi. Lieneekö Mail-Man ollenkaan tässä vaiheessa läsnä? Hänen palstansakin silmiinpistävästi puuttuu.

Kuvituksesta sekä pidän että en pidä. John Romita Jr on suosikkini kaikista Marvelin myriadeista kuvittajista, mutta tässä vaiheessa ollaan vielä aivan alkumetreillä hänen pitkää uraansa, ja vaikka varsinkin Hämiksen ja Tarantulan taistelu onkin muikean näköistä menoa, on tämä vielä aika perinteiden mukaista Marvel-kamaa, josta JRJR:n oma tyyli ei kauheasti erotu. Isompi ongelma on se, että Romitaa tussaamaan on palkattu jo aiemmin kiroamani Jim Mooney, jonka rumentava tyyli on masentavan päällekäyvä. Varsinkin hänen tapansa viimeistellä ihmisten kasvot on kammottava – tuossa alla on esillä koko hänen repertuaarinsa: Nappipupillisilmät, ylettömästi korostetut huulet, poskiin hutaisten vedetty viivoitus ja yleinen lösähtäneisyyden vaikutelma rumentavat tehokkaasti kovemmankin piirtäjän työn. Ja hemmo jatkoi tussaustaan varsinkin Hämäkkimiehen parissa vuosien ajan. Argh!

Arvio: Pitäisi saada käsiinsä pari edellistä numeroa ja ehkä pari seuraavaakin niin tietäisi miten tarina toimii kokonaisuutena... Mutta ihan hyväähän tämä on näinkin. Romita juniorin nuoruudentyön tutkailu on kiinnostavaa kun tietää miten omanlaisensa tyylin hän sittemmin kehitti.