Friday 10 March 2023

MARVEL 12/90: Hulk


1. Elämän laatu
2. Haudan vakavuus
3. ÄärimmäisyyXiä
4. Tienhaarassa

Tarina: Peter David
Piirrokset: Todd McFarlane
Tussaus: Pablo Marcos / Jim Sanders III

Ah, Hulk. Vaikka tämä aina rakastettava lihasmassa oli tullut siellä täällä Marvel-maailmassa vastaan, oli oikeastaan vasta kesän 1990 erikoisjulkaisu, jossa Peter David ryhtyy käsikirjoittajaksi, se milloin aloin itse tosissani kiinnostua hahmosta. Hulk oli yhtäkkiä monin verroin kompleksimpi tapaus kuin vain se vihreä lapsenmielinen "Hulk murskaa!"-jättiläinen, jollaisena hahmo oli remeltänyt menemään edeltäneet parikymmentä vuotta ja risat. Peter David teki Hulkista mielenkiintoisen muuttamalla hänen ja Bruce Bannerin elämän painajaismaiseksi Jekyll / Hyde -kuvioksi, jossa toinen on vallassa öisin, toinen päivisin, ja kumpikin ajaa ihan omia asioitaan, mutta kumpikin on myös siinä mielessä toisen armoilla, ettei voi koskaan tietää, mitä hänen päänsä menoksi on pimennossa vietetyn puolen vuorokauden aikana tehty. Tämän lisäksi Davidin kirjoittama uusi harmaa Hulk on avoimen vittumainen ja ilkeä hahmo, mistä isot pointsit myös.

Tämän lehden alussa pakka on vielä hajallaan, mutta tarinan osapuolet hakeutuvat toisiaan kohti, ja palat loksahtavat paikalleen viimeisessä tarinassa, jossa eräänlainen uusi status quo astuu voimaan: Bruce Banner, Rick Jones ja Shieldistä omille teilleen lähtenyt agentti Clay Quartermain lähtevät omanlaiselleen road tripille paitsi pakoon Shieldiä (anteeksi, YPKVV:tä – Mail-Manin pakkomielle nimien ja lyhenteiden suomentamiseen antoi meille tämän ihanan kirjainrykelmän, josta pidettiin sinnikkäästi kiinni), myös etsimään gammapommeja, joiden olemassaolo on heille vasta hiljakkoin selvinnyt, ja jotka ilmeisesti Hulkin vanha vihollinen Johtaja on tutkimuskeskus Gamma-asemalta nyysinyt jotain epäilyttävää tarkoitusta varten. Siinä sivussa David katkaisee aiemmilta käsikirjoittajilta ylijääneitä tylsiä juonilankoja: John Byrnen kehittelemät Hulkbustersit pistetään telakalle, ja koko Gamma-asema räjäytetään tuhannen silpuksi. Meneepä siinä Bruce ja Betty Bannerin avioliittokin vähän romuksi, kun miehensä hulkismiin kyllästynyt Betty lähtee latinorakastaja Ramonin matkaan.


Tämä kaikki toimii. Peter David on pirun pätevä kirjoittaja, jonka sarjakuva rullaa eteenpäin huomattavan luontevassa rytmissä, elokuvallisia leikkauksia toisaalla tapahtuviin kohtauksiin viljellään taidolla, ja dialogikin on sujuvaa, varsinkin kun ainakaan ihan vielä Davidin hahmot eivät ole niin pakkomielteisiä jatkuvien popkulttuuriin viittaavien vitsien heittelijöitä kuin joskus myöhemmin. Tavallaan tämä lehti (ja koko tuleva "road trip"-vaihe) ovat novellikokoelmaa muistuttavaa kerrontaa: päähenkilökolmikko ajelee halki Yhdysvaltojen ja kohtaa mitä kummallisempia pikkukaupunkeja ja hahmoja. Toisaalta itse juoni etenee koko ajan tipoittain, ja vaikka kaikki pyörii nimenomaan Hulkin ympärillä, ovat kaikki muutkin hahmot tässä tarinakokonaisuudessa oleellisia. No, ehkä Tekijä-X ei ole, mutta koska he olivat tuolloin uusi ja kuuma tiimi, niin pakkohan heidät on ollut tähän vierailijoiksi heittää. Suomentaja Mail-Man tosin on unohtanut, että hän on aiemmin yksinkertaistanut X-Factorin kuviota: alkuperäiskontekstissa ryhmällä oli kaksi identiteettiä, "X-Factor", ja "X-Terminators", joista jälkimmiseen viittaavat maininnat Mail-Man yksinkertaisesti jätti kotimaisista julkaisuista pois. Paitsi nyt ei jätetty, ja oli siinä tätä ensi kertaa lukiessa ihmettelemistä, että mistä X-terminaattoreista tässä puhutaan. Eipä silti, järkyttävän epäonnistunut tuo koko kuvio oli, ja se hylättiin X-Factorin alkuperäislehdessäkin nopeasti. Tuo mutanttien vierailu on joka tapauksessa lehden tyhjänpäiväisin tarina.


Todd McFarlane on kuvittajana löytämässä itseään. Verrattuna yllä mainitsemaani Hulkin erikoisjulkaisuun, kuvitus on nyt itsevarmempaa ja riskejä ottavampaa, ei enää niin vahvasti perinteiseen Marvel-tyyliin mukautuvaa. Tussaajat ovat vähän tuota erikoisjulkaisua paremmin McFarlanen tyylille sopivia, mutta silti tuntuu että he edelleen lähinnä jarruttavat nuoren kuvittalupauksen esiinmarssia. Mutta tämän lehden myötä aloin itsekin ymmärtää, miksi niin moni oli McFarlanea jo pitkään Mail-Manin palstalla kaivannut ja hehkuttanut. Kyllä tässä potentiaalia on, ja varsinkin hänen versionsa Hulkista itsestään on todella hyvä ja ilmeikäs. Itse asiassa jo tämän lehden ensimmäisen ja viimeisen tarinan ero on hurja: neljästä kuukauden välein ilmestyneestä alkuperäisnumerosta kootussa julkaisussa näkee, miten nopeasti McFarlane on kasvanut kohti supertähteyttä, ja varmasti myös käsikirjoittajan kanssa on alkanut näillä main synkata hyvin yhteen. David on todennut mitä hänen kuvittajansa vahvuudet ovat, ja käsikirjoittanut näitä silmällä pitäen.


Tykkäsin tästä numerosta kovasti aikoinaan, ja se on huippukamaa yhä. Mutta onneksi Hulkin huippukaman suhteen ollaan vasta alussa; lisää on tulossa seuraavien parin vuoden aikana MARVELissa paljon. Ai niin, ja olenhan minä Mail-Manin palstallakin taas. Johan näitä julkaistuja kirjeitä alkaa tässä kohdin olla.

No comments:

Post a Comment