Tuesday 25 April 2023

Sarjakuvalehti 2/91: Wolverine & Nick Fury


1. Scorpion suku

Tarina: Archie Goodwin
Kuvitus: Howard Chaykin

2. Hippa!
3. Älä katso sen silmiin!

Tarina: Chris Claremont / Ann Nocenti
Kuvitus: John Bolton

Toisen julkaisuvuotensa myötä Sarjakuvalehti laajentaa hahmogalleriaansa, Daredevilin ja Tuomarin oheen saadaan nyt myös yleisön pyynnöstä Wolverinea, jonka mukana tulee bonuksena Nick Fury, tuo yrmeä kapiainen. Totta puhuen yleisö olisi varmaan mieluummin nähnyt perinteisemmän Wolverine-tarinan, mutta syystä tai toisesta on päätetty mennä tällä. Kyseessä on pitkä tarina Marvelin 80-luvulla julkaisemasta Graphic Novel -sarjasta, jossa ilmestyi paljon mielenkiintoista, ja käsittääkseni yhtä paljon melkoisen mielenkiinnotonta, tavaraa ilman kovin spesifiä laatukontrollia. Riskejä noissa albumimuotoisissa teoksissa kuitenkin otettiin hiukan tavallista enemmän, joten mitenkäs tämän kaksikon seikkailu sitten?

Muistikuvia minulla ei tästä juuri ollut, mikä tarkoittaa että ainakaan tuoreeltaan ilmestyessään se ei tehnyt isoa vaikutusta. Nyt totesin tarinan ihan kelvolliseksi, mutta jokseenkin mitäänsanomattomaksi. Se kietoutuu paljon enemmän Nick Furyn kuin Wolverinen hahmon historiaan, mikä on suomalaisille lukijoille vähän ongelma siksi, ettei Furyn sooloja täällä ollut tuolloin julkaistu vielä lainkaan. Tarinan käynnistää Scorpio-niminen hyvin 60-lukuinen pahis, joka aiheuttaa tuhoja paitsi SHIELDin toimipisteille, myös joillekin satunnaisille eri puolille maailmaa sijoitetuille agenteille, mukana yksi Wolverinen sydänystävä – ja tämähän Loganin on tietenkin kostettava. Sivuhuomautuksena todettakoon, että "Wolverinen parhaat ystävät" on vähän samanlainen reservi kuin "Tuomarin Vietnam-yksikkö": tyhjästä ilmestyviä hahmoja löytyy kummastakin loputtomasti aina kulloisenkin tarinan niin vaatiessa.

Eniveis. Alkuperäinen Scorpio oli Nick Furyn vihollinen Jim Sterankon laatimissa psykedeelisissä stooreissa tripahtavalla 60-luvulla, ja paljastui tuolloin Furyn veljeksi, joka noissa tarinoissa myös kuoli. Nykyinen Scorpio on Nickiä isänsä kuolemasta syyttävä veljenpoika; aivopesevän äitinsä kanssa elelevä häiriintynyt nuorimies, joka tarinan lopussa paljastuukin itse asiassa Nickin pojaksi – molemmat Furyn veljekset seurustelivat aiemmin tämän femme fatalen, Amber D'Alexisin, kanssa. Saippuaoopperainen kuvio toimisi varmaan paremmin ilman Wolverinen läsnäoloa, koska koko tarina on jotenkin hyvin agenttimainen ja vähän tietoisen retro. Ei sillä etteikö Archie Goodwin osaisi kirjoittaa Wolverinea; hän itse asiassa hallitsee tämän sisäisen kertojanäänen oikein hyvin. Mutta vähän ulkopuoliselta Logan tässä tarinassa tuntuu.

Kuvitus on koko paketin mielenkiintoisin osuus. Howard Chaykin oli minulle tuttu Semicin pari vuotta tätä aiemmin julkaisemasta DC:n aikuisempaa sarjakuvaa esittäneestä antologialehdestä nimeltä Thriller, jossa hänen kirjoittamansa ja piirtämänsä sotasarjakuva Blackhawk oli opuksen tylsin, ehkä osin siksi, että oli aika vaikeaselkoinen, ja toisaalta koska kaikki hahmot olivat jotenkin ällöjä: hedonistisia, epämiellyttäviä, irstaita ja outoja. Piirrosjälkeä pidin tuolloin aika kiinnostavana, joskin toki erikoisena, ja sitä Chaykinin kynänjälki on tässäkin. Hän on luonnollisesti taitava piirtäjä, joka hallitsee sarjakuvan kerrontakeinot – mutta hän on supersankarien parissa selvästi vierailla vesillä. Tämä käy hyvin ilmi takaumasta, jossa Fury muistelee ensitapaamistaa Amber D'Alexisin kanssa: film noir -henkinen menneiden vuosikymmenten agenttimiljöö on ikuistettu upeasti. Sen sijaan esim. Wolverine on Chaykinin kuvaamana lähinnä vähän pölhön näköinen trikoissaan.


Olen maininnut värityksen jo useammassa päivityksessä, mutta taas se on nostettava esiin, sen verran outoa se tässäkin teoksessa on. Ei ihmekään, kun krediiteissäkin kerrotaan, että väreistä ja erikoistehosteista vastaavat Richard Ory ja Barb Rausch. Keitä lienevät, en muista kyseisten nimien tulleen pahemmin näissä lehdissä vastaan. Väritys onkin tavanomaisesta kovin poikkeavaa; paikoitellen oivallisen maalatun näköistä ja takaumien harmaansävy toimii erityisen hyvin. Enimmäkseen näyttää kuitenkin siltä kuin sivulle olisi asetettu jokin yksivärinen (yleensä punainen) kalvo, jonka läpi kaikki muut värit sumeina näkyvät, jos näkyvät. On siinä erikoistehostetta kerrakseen. Mutta, toisin kuin ihan normilehdessä, ainakin värityksen panee merkille – en tosin tiedä onko se tälläkään kertaa niin kauhean hyvä asia.


Lehden loppuun on lätkäisty kaksi lyhyttä tarinaa Classic X-Men -lehdestä, jälleen kerran ilman tekijätietoja. Luulin molempia Claremont / Bolton -tuotannoksi, kuten noilla Classicin taustatarinoilla on ollut tapana olla, mutta äsken netistä selvisi että jälkimmäinen, ja parempi, niistä onkin itse asiassa Ann Nocentin kirjoittama. Muutaman sivun kohtaukset Wolverinen menneisyydestä ovat kelpo kamaa. Eivät mitään merkittävää, mutta pidän tosiaan etenkin tarinasta Älä katso sen silmiin!, jossa haavoittunut Wolverine kahlaa lumimyrskyssä, saa peräänsä metsästäjän joka luulee seuraavansa riisteläintä ja vielä vihaisen karhunkin kimppuunsa. Paljon huonommallakin kamalla olisi lehteä voinut täyttää, ja onhan John Boltonin maalauksellinen kuvitus oikein uljasta.


Ei siis mikään ikimuistoinen numero, mutta tiettyä kuriositeettiarvoa tällä toki on; Howard Chaykin on sarjakuvalegenda, joka taisi aika vähän mitään tehdä Marvelille. Kirjoittaja Archie Goodwin oli hänkin kokenut tekijä jo tässä vaiheessa, oli hetken aikaa toiminut Marvelin päätoimittajanakin 70-luvulla. Oikeastaan yllätys, että tämä on Goodwinin ensiesiintyminen tässä blogissa. On sellainen käsitys, että olisin jotain hänen kirjoittamaansa jo lukenut tämän vuonna 1991 ilmestyessä, mutta missäköhän yhteydessä?

No comments:

Post a Comment