Ryhmä-X 2/91

1. Kertokaa se spartalaisille

2. Pedon vatsassa!

Tarina: Chris Claremont

Piirrokset: Marc Silvestri

Tussaus: Dan Green

Jatketaan ilman hengähdystaukoa siitä mihin edellisnumerossa jäätiin. Todellisuus on revennyt Dallasissa, yötaivaalle on avautunut kirkas aukko, ja lähistölle ilmestyy niin luolamiehiä ja dinosauruksia kuin futuristsia rakennuksiakin, kun ajan ja paikan sotkeva Vastustaja pistää todellisuutta tehosekoittimeen. Homman keskipiste on mutanttikeksijä Forgen pilvenpiirtäjä, jonne myös Ryhmä-X ja hallituksen palkkalistoilla oleva mutanttitiimi Vapausvoima ovat saapuneet.

Tämähän voisi helposti mennä geneeriseksi toimintamöhinäksi, mutta Claremont luo tilanteeseen pikemminkin sotatilan tunnelmaa. Satunnaiset ihmisetkin ajautuvat rintamalinjoille, kun tuntuu että kaikki ovat vähän kaikkia vastaan – kaaoksesta ei Dallasiin suinkaan ilmesty mitään leppoisaa jengiä, vaan pikemminkin kaaos on saanut kaikilta aikakausilta tänne pulpahtavien mielentilankin sekaisin. Yhtenä lehden parhaista käänteistä monivuotiset viholliset Ryhmä-X ja Vapausvoima tekevät aselevon ja käyvät yhteisvoimin turvaamaan porisevan kaaoskattilan liemeen jääneitä siviilejä. Sinänsä täysin looginen ratkaisu: näillä hahmoilla on paljon historiaa ja monin tavoin samankaltainen elämäntilanne, minkä vuoksi on sympaattista nähdä heidän kaikkien olevan yhtäkkiä samalla puolella. Mm. Blob ja Pyro tuntuvat suorastaan nauttivat saadessaan välillä olla estoitta hyviksiä. Nytemminhän (viitaan nyt 2020-luvun mutanttikuvioihin) tämä onkin Marvelin hahmojen arkipäivää: mutantit pitävät yhtä, vaikka keskinäisiä skismoja eri yksilöiden välillä tietenkin on. Claremont oli tyyppejä tähän suuntaan jo viemässä, mikä teki juuri Vapausvoimasta perin kiinnostavan tiimin kaikessa ristiriitaisuudessaan: pitkän linjan X-antagonisteista koostuva mutta hallitukselle työskentelevä ryhmä, jonka jäsenet eivät kuitenkaan olleet yksiulotteisia pahiksia, vaan pikemminkin vähän osa-aikaisella moraliteetilla varustettuja periaatteessa ok tyyppejä. Ryhmä ei kuitenkaan tainnut olla kovin pitkäikäinen, vaan katosi kuvioista pian sen jälkeen kun Claremont jätti lehden.

Ihan koko aikaa tässä numerossa ei olla Dallasissa. Sivujuoni seuraa Stormia ja Forgea, jotka ovat Vastustajan luomassa rinnakkaismaailmassa, meidän todellisuutemme kopiossa, josta ihmiset puuttuvat. Näiden kahden yhteiselo siellä tapahtuu pikemminkin vihjein ja viittauksin kuin suoraan kertomalla, mutta hyvin se tuntuu toimivan. Varsinkin nyt iäkkäämpänä lukiessa nämä olivat tervetulleita hengähdyksiä aoottisten Dallas-kohtausten välissä. Stormin ja Forgen keskinäinen kemia toimii, ja lukija pitää siitä, että nämä epäonniset rakastuneet saavat tilaisuuden elää yksinomaan toisilleen. Heidän on tehtävä valintansa: on joko palattava meidän maailmaamme ja epävarmuuteen tai jäätävä tänne onnelliseen paratiisiin. No, eiväthän nämä velvollisuudentuntoiset hahmot sentään asiaa pitkään mieti, vaikka ymmärtävätkin riskin. Ja saahan Storm voimansa viimein takaisin. Vähän katkeransuloinen kohtaus minulle lukijana – supervoimaton Storm oli minulle se tutuin ja tärkein versio hahmosta, mutta onhan tämä toisaalta myös eeppisen komea ja historiallinenkin hetki.

Kaksikko saapuu siis muun tiimin seuraksi Dallasiin, missä käy ilmi (kiitos sekoittuvan ajan ja paikan), että se on nimenomaan Forge, joka aikoinaan Vietnamin sotatantereella (vielä 80-luvun lopulla on voitu kytke Forgen historia Vietnamin sotaan, nykyään se ei enää ajallisesti onnistu...) manasi Vastustajan maan päälle, mistä koko tämä kaaos ja ihan hilkulla oleva maailmanloppu on seurausta. Hän käytti loitsuun kuolleiden sotilastovereidensa sieluja, joten vastaloitsuun tarvitaan saman verran eläviä: kuinka ollakaan, Ryhmä-X:ssä on tällä hetkellä jäseniä juuri sopiva määrä. Niinpä jo toivottamalta näyttänyt tilanne korjataan, kun X-miehet uhraavat vapaaehtoisesti henkensä, Forge loitsii heidän elinvoimallaan Vastustajan teilleen, ja maailma palaa mallilleen.

No, Ryhmä-X ei pysy kuolleena kauaa, vaan universaalin järjestyksen vartija, jumalatar nimeltä Roma, palauttaa nämä henkiin, selityksellä että Vastustaja on liian suuri tekijä maailmanjärjestyksessä lukittavaksi ikuisesti pois. Tapahtunut kuitenkin varmistetaan: X-miehet ihan todella heittivät henkensä, ja saavat täten nyt uuden alun. Mikä parasta: tapahtuman lähetti suorana kaikkialle maailmaan mukana pyörinyt TV-reportteri Neal Conan, joten Ryhmä-X päätää käyttää tilaisuuden hyväkseen, ja "pysyä" kuolleena maailman silmissä. "Meillä on kalavelkoja, nyt voimma alkaa maksella koron kera", toteaa Havok tarinan viimeisellä sivulla. Roma kuittaa: "Olitte sankareita, nyt teistä on tullut LEGENDOJA." Claremont tiesi hyvin kirjoittavansa Marvelin tuolloin ylivoimaisesti suosituinta lehteä, eikä arastellut tehdä tiettäväksi että hänen hahmonsa olivat elämää suurempia.

Laatutyötähän tämä on. Mukana on niin paljon näennäisesti toisiinsa sopimattomia elementtejä että ei voi kuin ihmetellä Claremontin kykyä hämmentää tämä sopaa toimivaksi, mutta kyllä se yhä vain hyvältä maistuu. Silvestri ja Green ovat hekin iskussa, mutta jos jotain negativista lehdestä pitää sanoa, niin väritys. Varsinkin lehden loppupuolella mietin toistuvasti ovatko värit menneet painossa sekaisin vai mistä on kyse: ihmiset ovat harmaita, violetteja, epämääräisen tummanrusehtavia tai kelmeitä. Taustojen yksityiskohdat katoavat violettiin tai harmaankeltaiseen värimassaan. Krediittien mukaan väreistä vastaavat se tuttu Glynis Oliver, sekä suurimmassa osassa lehteä tuntematon nimi Bill Wray. Ehkä herra Wrayssä on ollut vähän avantgardistin vikaa. Varsin väärä paikka tuollaisten taipumusten toteuttamiseen tämä kuitenkin on.

Lisähuomautus vielä Dallasin kaaosta seuraavasta toimittajaparista. Neal Conan ja Manoli Wetherell toimivat mainiosti lukijan samaistumiskohteena, joka parhaansa yrittäen välittää tätä järjenvastaista tapahtumaa kotikatsomoihin. Tämä kaksikkohan oli monesta Claremontin tarinasta tuttu, ja olen vasta internet-aikana saanut tietää, että he ovat ihan todellisia ihmisiä, National Public Radion toimittajia ja Claremontin kavereita, jotka hän lisäsi X-tarinoihinsa niin usein, että he lukeutuvat nykyään jo klassisten X-sivuhenkilöiden joukkoon.