Hämähäkkimies 2/88

1. Hyppää pois tai Kevättä ilmassa

Käsikirjoitus: Peter David

Piirrokset: Sal Buscema

Tussaus: Josef Rubinstein & co.

2. Kuolema kolkuttaa

Käsikirjoitus: Jim Shooter

Piirrokset: Mike Zeck

Tussaus: John Beatty

Ah, Peter David. Tulevina vuosina yhdeksi suosikkikäsikirjoittajistani kohoava herra tekee ensiesiintymisensä ainakin omalla Marvel-aikajanallani... Eikä kokemus ole järin mairitteleva. Tämän ja parin seuraavankin (loppuvuodesta julkaistun) tarinan perusteella ehdin jo lyödä Davidiin leiman: keinohauska vitsinvääntäjä jonka kirjoittamilla hölmöilyillä aina välillä tuhlataan Hämiksen sivuja. No vuoden kuluttua tästä iskettiin sitten framille juurikin Peter Davidin käsikirjoittama Synninpäästäjä-stoori... Huh huh.

Tämänkertainen on kuitenkin vähän eri kaliiperia. Hämis pelastaa itsemurhaa yrittävän Rupisammakon, entisen Pahojen mutanttien veljeskunnan jäsenen, joka on pitkän Marvel-uransa tähän vaiheeseen mennessä jo taantunut pelkäksi vitsiksi. Rupisammakko saa Hämiksestä obsession ja päättää ryhtyä tämän uudeksi partneriksi.

Samaa haluaa myös Sammakkomies-niminen jousikenkiä käyttävä pelle (ilmeisesti jostain aiemmasta tarinasta tuttu?) ja loppusähläyksessä kuvioihin mukaan astuu myös Hämähäkkipoika, tuo yhdessä edellissyksyn numerossa nähty mekaanisia lonkeroita käyttävä nörtti. Hämiksen tehtäväksi jää lähinnä epäuskoinen kommentointi ja jonkinnäköinen holtinpito etteivät nämä kahelit sentään loukkaa itseään ja toisiaan. Lopussa paikasta Hämiksen auringossa taistellut kolmikko ystävystyy ja perustaa Roskasakin, josta ihan oikeasti pelkäsin tulevan vakiovieras lehteen, mutta onneksi ei.

Busceman piirrosjälki on tasaisen varmaa, mutta tarina itsessään on onneton eikä hauskuus oikein välity, tosin epäilen, Peter Davidin myöhempää työtä tuntien, että paljon sanaleikkeihin liittyvää huumoria on jäänyt kääntymättä. Rupisammakkohan koko 90-luvun kuluessa onneksi jonkinnäköisen reformin ja on sittemmin palautunut suht varteenottettavaksi hahmoksi. Ketään toista ei muuten liene Marvelin historiassa käsitelty yhtä mielivaltaisesti. Rupisammakon luonne, ulkonäkö, olemus, myöhemmin voimatkin ovat kaikki vaihdelleet laidasta laitaan, vaikka sama hemmo koko ajan kyseessä. Tämä on vähän outoa, kun yleisesti ottaen Marvelilla on aika tarkat speksit hahmojen käsittelyyn.

Salatut sodat ottaa onneksi kierroksia taas parin hyytyneen jakson jälkeen. Ehkä syynä on paluun kuvittajaksi tekevä Mike Zeck, jonka jälki on taas tyylikästä. Uusia hahmoja tippuu vielä tässäkin vaiheessa näyttämölle, kun Tohtori Doom samoilee Galactuksen "aurinkokunnan kokoisella" kotialuksella ja löytää sinne varastoituneen, Klawin, "äänen mestarin". Kyseessä on ilmeisesti Lee-Kirby -aikakauden Ihmenelosissa esiintynyt vihollinen, joka on aiemmissa inkarnaatioissaan ollut ihan järjellinen hahmo. 80-luvun lukijat muistavat hänet kuitenkin aina Salattujen sotien outouksia hoilottelevana kylähulluna, josta tuleekin samantien eräänlainen tanssahteleva narrihahmo keisarillisen Doomin ympärille pyörimään. Outo ratkaisu, mutta onnistunut. (silti en vieläkään tajua, miten Klawin keho on "kiinteää ääntä"... Noh, sarjisfysiikka on oma tieteenalansa...)

Muualla pedataan vähän kolmiodraamaa, kun paikallisten asukkaiten kylässä sekä Liekki että Kolossi ovat rakastumassa kylän hehkeään parantajanaiseen Zsajiin, ja oleellisempana käänteenä Magneton tukikohdasta paennut Ampiainen törmää keskellä rämettä Liskoon. Ampiainen ehtii hoitaa tämän haavoittuneen käden kuntoon (vähänkö muuten en lapsena tajunnut kenestä Guccista Ampiainen tuossa puhuu ja miksi) juuri ennen kuin tulee roistojen yllättämäksi. Tämä oli aika tyly hetki, ja ensi kerran tätä lukiessa tuntui siltä että ohoh, tässähän ovatkin isot asiat kyseessä. Ampiainen kuului Kostajiin, ja noin vain otettiin henki; poikkeuksellisen graafinen kuvakulmakin muuten, kun sentään Comics Coden alainen lehti kyseessä.

Arvio: Saatiinhan tässä uusi pala julistetta, muuten vähän plääh. Itse asiassa kummastuttaa että kun Hämiksellä on tuolloin Jenkeissä ollut kolme kuukausittaista lehteä joista poimia julkaistavaa materiaalia, miksi ihmeessä tämä on katsottu aiheelliseksi Suomessa painaa? Palaute Mail-Manin palstalla ei varsinaisesti ollut kehuvaa. Toisaalta tuo Salattujen sotien jakso oli oikeastaan aika hyvä; siinä tapahtui yhtäkkiä taas hirveästi. Ei mitään huippusarjakuvaa, mutta lukihan tuon.