Hämähäkkimies 1/90

1. Laki ja järjestys

Tarina: Peter David

Piirrokset: Sal Buscema

Tussaus: Bob McCleod

2. Kosto on suloinen

Tarina: Tom DeFalco

Piirrokset: Ron Frenz

Tussaus: Josef Rubinstein

"Nyt on tosiaankin luvassa kaikkien aikojen Hämis-vuosi!" lupaa Mail-Man tämän numeron palstallaan, mutta ei lehden varsinainen sarjakuvasisältö siltä oikein vaikuta. Kaikki on suurinpiirtein ennallaan, jopa hippaisen puuduttavissa määrin; kanteen nostettu "Mörkön paluu" kun ei ainakaan itsessäni saa erityisiä riemunkiljahduksia aikaan, eikä saanut lehden ilmestyessäkään, sen muistan. Toki Mörkö on minulle merkittävä hahmo sikäli, että esiintyi siinä ensimmäisessä lukemassani Hämiksessä, joka sai Marvel-faniuden syttymään, mutta siitä on tässä vaiheessa jo kauan, ja vaikka tämän numeron tarinasta vastaa sama DeFalco / Frenz -kaksikko kuin tuosta ensikosketuksesta, tuntuu meininki jo vähän väsähtäneeltä. Onko Mörkö tosiaan ollut niin kauan poissa, että hänen paluunsa olisi jollain tavoin merkittävä tapahtuma? Tuntuu että hän on palaillut suht säännöllisesti lehden sivuille.

Mutta otetaan aluksi numeron aloittava Laki ja järjestys, joka on jatkoa joulukuussa alkaneelle omituiselle tarinalle, jossa Peter Parker joutuu huligaanikolmikon tähtäimeen. Vaikka kyseessä on kaksiosaisen tarinan jälkimmäinen puolisko, on kirjoittaja mystisesti vaihtunut: Mantlon ja Fingerothin aloittaman jokseenkin ponnettoman juonen joutuu pistämään pakettiin Peter David, joka tekee outoja tarinallisia ratkaisuja. Kuten muistamme, edellisessä osassa nuorisorikollisista koostuva kolmikko häiriköi Peteriä ja tuhopoltti lopulta tämän asunnonkin (jossa ei tulipalon ja sammutustöiden jälkeen näy muuta vahinkoa kuin kärähtänyt irtaimisto ja mustuneet seinät). Tällä kertaa Peter lopulta tekee sen minkä kuka tahansa muu olisi jo ajat sitten tehnyt, ja pidätyttää kolmikon, jonka henkilöllisyys onkin koko ajan ollut tiedossa. Yhdellä heistä on palkkamurhaajana työskentelevä veli (!) joka maksaa poikien takuut, minkä jälkeen nämä delegoivat samaisen velipojan ottamaan Parkerin lopullisesti pois päiviltä.

Tähtäimeen on päätymässä lopulta vahingossa Mary Jane, mutta kun assassinaatio on epäonnistunut ja Peter kohtaa kolmikon palaneessa asunnossaan häntä ihailevien Parker-ryhmän katupartiolaisten ympäröimänä, on lopulta tilaisuus pistää tälle sekasotkulle piste... missä vaiheessa Peter päättää luopua kaikista syytteistä kolmikkoa kohtaan. "Uusi tilaisuus on heille vankilaa parempi vaihtoehto", hän rationalisoi, enkä suoraan sanottuna ole varma, mikä tämän tarinan pointti on. Kannattaa muistaa, että tähän mennessä tämä kolmikko on ollut aikeissa joukkoraiskata pesulatyöntekijän keskellä päivää, sytyttänyt Manhattanilla sijaitsevan kerrostalon tuleen ja pistänyt palkkamurhaajan liikkeelle. Ei tosiaan ole kyse mistään omenavarkaista. Peterin ratkaisu näyttää jalomielisen sijasta harhaiselta, kertakaikkiaan vastuuttomaltakin sikäli, että juuri hänellä olisi syytteet nostamalla ollut mahdollisuus laittaa nämä taparikolliset telkien taakse. Hämähäkkimiehen ylikorostunut suhde oikeudentuntoon ja voiman ja vastuuden käyttöön on toki osa hahmoa, mutta jos tämänkin tarinallisen ratkaisun on tarkoitus osoittaa Parkerin "hyvä sydän", se menee metsään. Päinvastoin lopetus saa lehden päähenkilön näyttämään hyväuskoiselta hölmöltä, joka on kykenemätön näkemään syitä ja seurauksia. Mutta koska Peter David on normaalisti osaava kirjoittaja, haluan uskoa, että häntä itseäänkin ärsytti tämä tarina, ja että hän halusi vain saada sen äkkiä pois käsistään. Näin päästiin ainakin Parker-ryhmistä eroon, eikä tätä oman käden oikeutta juhlistanutta kansanliikettä varmaan enää koskaan mainita, vaikka se näiden tapahtumien yhteydessä nousee mediassa isostikin esiin. Ehkä on parasta sopia että koko sotku tapahtui jossain pöljässä rinnakkaistodellisuudessa. Kuvitus on sentään ihan jees, joskaan Sal Busceman tyyliä ei tyypilliseen tapaansa piirrosjäljen alleen jyräävän McCleodin tussauksen alta tunnista. Pidin kuitenkin tästä kohtauksesta, jossa Daily Buglen päätoimittaja ja kustantaja ottavat yhteen lehden linjasta:

Ja se Mörkö sitten. Onhan hänkin tosiaan läsnä, mutta tarina tuntuu keskittyvän pikemminkin Parkerin elämän sivuhenkilöiden draamaan, ja tätä ihmissuhdevyyhteä sitten setvitäänkin niin että heikompaa hirvittää.

Melodramatiikalla on toki osittainen tarkoituksensa. DeFalco nimittäin on alkanut kutoa Mörön ympärille tämän henkilöllisyyttä arvuuttelevaa mysteeriä, ja satunnaiset vihjeet viittaavat siihen, että naamion takana on joku Peter Parkerin tuntema henkilö. Niin Ned Leeds, Flash Thompson kuin Buglessa valokuuvajana toimiva Lance Bannon ovat kaikki potentiaalisia ehdokkaita, ja loppuupa tarina kunnon cliffhangeriinkin, jossa luvataan salaisuuden paljastuvan seuraavassa numerossa (spoileri: ei paljastu). Tässä on se harmillinen seikka, että itselleni lukijana oli täysin yhdentekevää, kuka Mörkö oli. En ollut ajatellut, että tämän olisi tarvinnut olla joku tuttu – loogisempaahan se olisi ollut, että tämä Vihreän Menninkäisen perintöä jatkava rikollinen olisi ollut joku satunnainen psykopaatti. Mutta tälle linjalle on lähdetty, joten sillä mennään karuun loppuun asti, jonne ei ihan äkkiä päästäkään, kun juonikuvio venyy ja venyy.