Hämähäkkimies 2/90

1. Ilman naamiota

Tarina: Tom DeFalco

Piirrokset: Ron Frenz

Tussaus: Brett Breeding

2. Arvaamaton sapeli 

Tarina: Tom DeFalco

Piirrokset: Rick Leonardi

Tussaus: Vince Colletta

Vuoden 1990 kaikkien neljän kotimaisen Marvel-julkaisun ensinumerot ovat takanapäin, ja niistä selkeäksi ykköseksi omalla kohdallani nousi niin tuoreeltaan kuin nytteminkin luettuna upouusi Sarjakuvalehti Millerin Daredevilin kera. Hämähäkkimies 1/90 oli lähinnä "mjäh", vaikka Mail-Man jälleen kerran mainosti alkamassa olevan kaikkien aikojen Hämis-vuosi. Blogini lukijat saattavat muistaa, että olen täällä useasti maininnut pitäväni DeFalco / Frenzin Hämiksestä, ja sitä julkaistiinkin Suomessa pitkään. Edelleen samojen tekijöiden materiaalia on tarjolla, joskin herrojen kausi alkaa olla lopuillaan, ja joko sen huomaa tekijöiden väsähtämisestä, tai sitten oma mieltymykseni on kasvanut näiden tarinoiden ohi. En oikein enää syty tälle perus-Hämpille. Parhaat DeFalco / Frenz -tarinat, kuten edelliskesäinen Tulilordi-matsi, ovat näin nelikymppisellekin edelleen kelvanneet, mutta jonkinlaista väsymystä aistin jo vuoden ykkösnumeron Mörkö-tarinassa, ja sen parissa jatketaan. Edellisnumero – ja totisesti myös tämän numeron kansi – lupaili, että Mörön (siirryn käyttämään tätä genetiivimuotoa, jota myös Hämiksen uusi vakiosuomentaja Kinnunen käyttää Mail-Manin "Mörkön" sijaan) salaisuus selviäisi, mutta kun Peter Parkerin vanha kaveri Flash Thompson sieltä naamarin alta paljastuu, niin on lukijalle turhankin osoitellusti selvää, että tämä on huijausta, ja että Flash on lavastuksen uhri. Koko ykköstarinan Mörkö-matsi on nähty jo niin moneen kertaan, ettei edes Frenzin kuvitus jaksa innostaa; kenties kynänjäljessä on jopa havaittavissa tiettyä urautumista. Tussaajan nimi piti muuten käydä tsekkaamassa Marvel-tietokannasta, kun puuttui tästä julkaisusta. Ikävää lepsuilua moinen, ärsytti minua jo teininä – silloin ei asiaa voinut mistään tarkistaakaan.

Suomentajasta puheen ollen, heitähän on vuoden 1990 alusta nähty vaihtelevin laatutasoin kaikissa Marvel-lehdissä, mutta Hämikseen on tämä Kinnunen asettunut jo vähän aiemmin, ja oikein pätevää Mail-Manin hengessä etenevää suomenkieltä hän suoltaakin. Mutta tämänkaltaiset ruutuihin lisätyt ilmeisen sisäpiiriset vitsit eivät lukijaa naurata sitten alkuunkaan:

On muuten myös mainio esimerkki DeFalcon yleensä ihan hyvin toimivasta dialogista heikoimmillaan: "Kuten miehet yleensä". Yäh.

Kakkostarinassa pääosassa on Hopeasapeli, tuo silloin tällöin Hämiksessä esiintyvä omaperäinen hahmo. Rahan perään oleva kansainvälisiä tehtäviä hoitava omaa kaupallista sotilasorganisaatiotaan johtava naispuolinen palkkasoturi (jonka johtama järjestö on alun perin perustettu natsien metsästykseen) ei ole sieltä ihan tavallisimmasta päästä Marvel-sankareita. Nyt hän kaipaa Hämähäkkimiestä avuksi bisneksiinsä, ja tätä etsiessään mm. ostaa koko sivun ilmoituksen Daily Buglesta ja sotkeutuu Mörkö-vyyhtiin. Tarina on valitettavan mitäänsanomaton, etenkin kun Sapeli ja Hämis eivät lopulta kohtaa – Hämähäkkimies ei esiinny tarinassa ollenkaan, vaan hänen yhtäkkisestä katoamisestaan tehdään jonkinasteinen mysteeri. Taustalla lienee jokin Suomessa näkemätön tarina, en ainakaan muista, että tähän olisi mitään sen kummempaa liittynyt. Enimmäkseen näkemättömiä ovat myös Peter Davidin ja Bob McCleodin Spectacular Spider-Manit tältä aikakaudelta, joskin tähän lehteen on muutama sivu näitäkin ympätty mukaan – lähinnä ne esittelevät Davidin omaa Mary Sue -hahmoa Muukalaista, joka on supercool ja kaikkeen kykenevä uusi pahis, jota kukaan muu käsikirjoittaja ei Davidin lähdettyä viitsinyt käyttää enää lainkaan. Hahmo onkin lähinnä rasittava, mutta tulee esiintymään vuoden 1990 kuluessa vähintäänkin tarpeeksi.

Hopeasapeli-tarinan kuvitus on Rick Leonardin ja paljon parjatun tussaaja Vince Collettan, ja on jollain oudolla tavalla miellyttävää. Leonardin yleensä varsin vapaasti soljuva tyyli ja Collettan "tussaan vain sen mikä on aivan välttämätöntä"-perussuoritus saavat aikaan etäisesti art deco -vaikutteisen lopputuloksen. Huomattavasti huonompaakin jälkeä on Hämiksessä nähty.

Ja Marvel-Sagaa meille jälleen tuputetaan lehden välissä. Tunnen itseni vähän kiittämättömäksi, kun tällaisesta ilmaisesta bonuksesta nillitän, mutta minun nähdäkseni Saga ei toimi. Idea kronologisesta Marvel-universumin historiasta on toki mainio, mutta näiden vanhojen tarinoiden pätkiminen muutamiksi ruuduiksi on ikävän kömpelö ratkaisu. Lisäksi näiden 60-luvun tarinoiden kuvitus ei oikein kolahtanut minuun – eikä totta puhuen kovin paljon vieläkään. Kirbykin on varhaisimmissa Marvel-tarinoissaan vielä kaukana loistonsa päivistä.