Tarina ja taide: John Byrne
Vuoden toinen massiivinen paketti Byrnen Ihmenelosia sisältää muutamia isoja muutoksia ryhmän perusolemukseen. Salatut sodat tapahtuvat ohimennen tämän numeron aikana, ja Möykyn sijasta sieltä palaakin Reed Richardsin ja Johnny Stormin mukana Hulktar, joka liittyy joksikin aikaa Ihmenelosiin tämän numeron myötä. Tämä on hyvä käänne ennen kaikkea siksi, että Byrne hallitsee Hulktaren niin visuaalisesti kuin kirjoittajanakin todella hyvin; ei ihme, että hän myöhemmin jatkoi hahmon parissa pitkään tämän omassa lehdessä. Pidän kyllä siitäkin, että sellaisia perusasioita kuin mitä Ihmeneloset Marvelin universumissa ovat, välillä vähän ravistellaan. Tämä alkuperäinen supersankarinelikko on lopulta hyvin kuvioihinsa vakiintunut ja kaavamainen – aivan toisella tavalla kuin vaikka Kostajat tai Ryhmä-X. Ihmenelosissa on ollut aina kysymys enemmän perheyhteisön dynamiikasta kuin supersankariryhmästä, ja yhden keskeisen henkilön puuttuminen ja uuden astuminen kuvioon luo tietenkin uusia kiinnostavia heijastuspintoja.
Toinen iso asia on Susanin raskaus. Juuri kun Reed ja kumppanit palaavat Salatuista sodista maahan, Susan alkaa kärsiä voimakkaista säteilyoireista, joiden lähteeksi paljastuu vielä syntymätön lapsi. Ihmekös se sinällään, kun molemmat vanhemmat ovat aikoinaan läpikotaisin säteilytettyjä... Tilanne on kuitenkin vakava, eikä epätoivoisista pelastusyrityksistä ole apua, vaan raskaus päättyy keskenmenoon. On toki aika selvää, että kun yhdenkin lapsen pyörittäminen mukana tarinoissa vaatii käsikirjoittajilta aina luovia ratkaisuja, ei Marvel kai missään vaiheessa halunnut Richardseille enää enempää jälkikasvua – tässä mielessä tätä juonenkäännettä voi siis pitää tarkoitushakuisena shokkimateriaalina. Toisaalta Byrne käsittelee aihetta hyvin ja kunnioituksella, vellomatta draamassa liikaa, ja tämä on joka tapauksessa oleellinen askel siinä muutoksessa, jonka Susan Richards Byrnen kaudella käy läpi.
Elämä tämänkin tragedian jälkeen jatkuu. On uusia vastuksia, uusia asioita joihin reagoida; tällä kertaa esim. avaruudesta singahtava jättikokoinen tuhoaja Terminus, joka tylysti vaatii planeettaa itselleen ja alkaa saman tien tuhota ympäristöään ennennäkemättömällä vimmalla. Minut Terminus jätti vähän kylmäksi. Pidin jo nuorempana enemmän lehden inhimillisistä osuuksista, joihin Susanin ohella kuuluu myös Hulktar, jolle Liekki esittelee Ihmenelosten päämajaa Baxter Buildingia. Hulktaren asettummista uuteen ympäristöön ja uuteen rooliinsa Kostajissa vietetyn ajan jälkeen on kiinnostava seurata. Liekö sitten kyse Byrnen kerrontataidoista, mutta huomasin edelleen tätä lukiessani sympatiseeraavani tätä vihreää voimanaista kovasti. Hän on poikkeuksellisen inhimillinen ja maanläheinen hahmo kaiken Ihmenelosiin yleensä yhdistettävän scifi-jargonin keskellä.
Scifistä puheenollen – tapa, jolla Reed voittaa Terminuksen kyllä selitetään lehdessä juurta jaksain, mutta minun aivoillani en tätä keskinäisten taivaankappaleiden vetovoimakitkaa ihan tajunnut. Liekö Byrne niin tarkoittanutkaan?
Arvio: Laadukasta tavaraa, joskin (kannesta päätellen) jonkinlaiseksi lehden keskeisjuoneksi tarkoitettu Terminus jää melkein kuin loppukaneetiksi. Kaikki pienimuotoinen ja inhimillinen on kiinnostavampaa. Byrneä ylistettiin ainakin kotimaisten lehtien lukijakirjeissä estoitta maailman parhaaksi piirtäjäksi, mutta hänen tarinankerrontakykynsä usein unohdettiin. Itse huomaan nyt nauttivani ennen kaikkea Byrnen luontevan omapäisestä ja omaäänisestä tavasta tehdä tästä supersankariperheestä elävä ja uskottava.
No comments:
Post a Comment